Kiperiä kysymyksiä blogikaverilta

Ruotsalaisesta lempiblogista napsahti haaste! Kiitos ja haaste lähtee eteen päin toiseen fanittamaaani blogiin Japaniin!

1. Mitä näet edessäsi nyt?

20150326_185554 (2)

2. Ota kirjahyllystäsi ensimmäinen ja viimeinen kirja. Yhdistä ensimmäisen kirjan ensimmäinen ja viimeisen kirjan viimeinen lause – mitä tunteita se sinussa herättää?
Ihanaa. Moninaisuuden ylistys! Tai ainakin kummallisen näköisten miesten moninaisuuden:

Here are four sideways portraits of strange-looking men. There is no music in a signle note, no decoration in a signle item, no relish in a single taste. 20150328_110132 (3)

3. Kolme asiaa, jotka löytyvät aina jääkaapistasi?

20150328_103536 (3)

4. Koiran vai kissan karvoja ennemmin vaatteissa?
Kyllä kissankarvainen kevätmallisto olis hieno.

5. Kuvaile kasvatustasi kahdella adjektiivilla.
Omaaniko siis? Luova, luonnonläheinen.

6. Blogiurasi kohokohta?
Uskomatonta mutta totta en ole vielä voittanut yhtään palkintoa, joten kohokohta on varmaan sellainen kun tajuaa jotain tärkeää itsestään! Siksipä yksi kohokohta varmaan oli kirjoittaa vime kesäisestä luokkakokouksesta.

7. Missä olet viiden vuoden kuluttua?
Siitä tiedosta maksaisinkin koko maallisen omaisuuteni!

8. Mitä kaipaat eniten Suomesta?
Äitiä ja iskää, kotikaupunkeja (Pikkukaupunki & Helsinki), vauvoja ja ystävällistä asiakaspalvelua.

9. Viimeisin hankintasi vaatekaupasta?
Pojille H&M:ltä aurinkolasit ja lippikset. Huomasin liian myöhään että ovat vähän gangsta-tyylisiä. Näyttävät tosi naurettavilta koulupukujen kanssa.

10. Kerro hassuin tapasi.
BBC:n remppasarjan katselu unessa sohvalla. He remppaavat ja vitsailevat, minä nukun.

11. Lempivuodenaikasi?
Keski-Euroopan kesä.

Mainokset

Vieraanvara

Meillä on jo kavereita! Kyllä vain.

Sairaana heitä ei vain niin hirveästi kehtaa tavata. Esimerkiksi vastataudissa tai keuhkokuumeessa kylään olisi jotenkin noloa mennä, samoin korvatulehduspotilas on ikävän negatiivinen leikkikaveri. Yöyskijän vanhempi torkahtaa kahvikuppiin, eikä punasilmäisten kotitekoisia tuliaiskeksejä tee oikein kenenkään mieli syödä. Huomaavaisesti olemme siis pitäytyneet omassa seurassamme ja omissa kekseissämme jo jonkin aikaa. Noin jurakaudelta saakka!

Ei kun hei, kyllähän me päästiin yhdelle vierailulle viime viikolla! Kyllä, muistan sen elävästi! Siltä vierailulta kotiutuessamme emme riidelleet parkkipaikalla, tuulikaapissa, hississä emmekä käytävässä. Muutamaa raivokohtausta lukuunottamatta. Lapsilla oli kiire kotiin leikkimään 15 uudella Lentsikat-lelullaan, avaamaan uutuudenkiiltävä Lentsikat-ratapaketti, paketti vaippoja sekä puolivalmis suklaapiparitaikina (vai jäikö ne vaipat mulle?).

Me oltiin tulossa kylästä eteläeurooppalaisten tuttavien luota.

”Tehän ette halua näitä, eikö niin?” oli leikkikaverien äiti kysynyt hetkeä aiemmin lapsiltaan avaamatonta lelupakettia osoittaen. ”Ei”, vastasivat meitä isännöineet pojat yhdestä suusta. ”Annetaanko ne E:lle ja I:lle?” Mun lasteni silmiin syttyi syttyi sen asteinen metsäpalo, että kiirehdin sanomaan ei ei, kiitos paljon mutta ei me voida mitenkään. Kyllä on jämpti näin pojat, ei me voida toisten leluja ottaa.

Mä olin tietysti unohtanut että eteläeurooppalainen vieraanvaraisuus on kosmoksen vahvimpia voimia. Sitä ei pysäytä suomalaiset nolostelut eikä kauhistuneet vetoomukseni ”Mä en ees tuonut keksejä!”

Niin siinä kävi, että innosta hihkuvien lastemme kanssa värkkäsimme samana iltana lentsikoille todella hienon radan lastenhuoneeseen. Seuraavana aamuna suljin samaisen huoneen oven ja söin aamupalani kerrankin ihan rauhassa. Ajattelin lämmöllä eteläeurooppalaista vieraanvaraisuutta. Ja ihmisiä joiden kanssa oli mukava iltapäivä. Ajoin sitä kautta ja vein keksejä. Tai taisi olla suklaata. Ja kiitin vielä kerran kivasta seurasta ja synttärilahjasta. Ei tosiaan olisi tarvinnut kun ette synttäreille päässeet edes. Mut kiitos kovasti! Tulkaa pian meille!

Heti kun löydän kartalta lelukaupan…

DSC_0767

Suklaafestarit

Ei haitannut että satoi. Eikä oikeestaan edes että toinen mainosilmapalloista karkasi parkkiksella.
Festareilta nimittäin löytyi kaksi suklaista formula-autoa!DSC_0664 (2)DSC_0665 (2) DSC_0681 (2)DSC_0654 (2)DSC_0653 (2)DSC_0656 (2)  DSC_0673 (2)     DSC_0651 (3)

Muistojeni Geneve

DSC_0496 (4)Horisontissa siintävien Alppien rinteitä lämmittää kirkas aurinko, mutta meillä Genevenjärven rantamilla jatkuu vielä talvi. Se sellainen, jolloin laahustellaan viikkokausia pyjamassa, kun joku on aina kipeänä. Tiiraillaan välillä auringonpaisteista pihamaata ikkunalasin läpi kuin jotain eriskummallista musesommitelmaa, ja käännetään sitten taas alistuneina silmät kohti Pipsa Possua taulutelkkarissa.

Pipsa. Siellä se loikki kuralätäköissä. Ulkona. Miltäköhän tuntuis olla ulkona?

DSC_0486 (2)

Pinnistän muistiani.

Ehkä se tuntuisi…

kaupungilla vaikka tältä?

20140907_12263020140907_13061220141206_16131620140907_121701DSC_0492 (4)DSC_0047DSC_0495 (4)DSC_0491 (5)DSC_0062 (3)10653865_357453644408310_3193020852229935215_n

Vähän korkeammalla tältä?

IMAG100020150220_161827 (4)DSC_0498DSC_0255

20150210_160151 (2)

Pihalla mieluusti tältä:

DSC_0543 (3)20150113_15483420150113_15480520150131_103727

Genevenjärvellä tältä:

20140907_120050DSC_0253DSC_0561DSC_0566 (2) DSC_0558 (3) DSC_0557 DSC_0555 (2) DSC_0197 DSC_0086 DSC_0090DSC_0562 (2)

Ja iltakävelyllä tältä:

20150305_18375120150305_19202420150305_185555

20150305_19044620150305_19110920150305_19105520150311_190008

Tuolta se suurin piirtein varmaan tuntuisi. Aika vapaalta. Raikkaalta. Avaralta!

Noh, kai mekin riitaisat kalpeanaamat vielä joskus ulos päästään.

Kysymys kuuluu vain, uskalletaanko me enää silloin?

20141120_200336

Ps. Pojallani on tuossa rappukuvassa sitten tiikerimaski naamassa.

Harmaakarhuvideo

Kauhea blokki. Viime päivityksestä on niin kauan, etten kehtaa enää kirjoittaa mitään!

Yritän aloittaa harmaakarhusta. Kiroilu auttaa niin moneen vaivaan!

Menin siis viime viikolla  lapseni musiikkitunnille päiväkotiin. Oli kutsuttu, ja oli tosi kiva päästä katsomaan mitä söpöläiset siellä tekevät. Musiikkiluokassa odotti söpöläisten lisäksi yksi ankea isä. Se, joka ei koskaan moikkaa ketään.

Niinhän siinä sitten tietysti kävi, että me jouduttiin kaikki siinä piirissä leikkimään harmaakarhuja. Pikkutyypit oli niin älyttömän söpöjä tömistellessään tassut ylhäällä karhuina ympäri huonetta. Valloittavia murusia!

Itselläni oli ehkä ihan inan verran vaivaantuneemmat tunnelmat. Juu tais kyllä olla. Toi tehtävänanto kai tuli vähän puskista. Enkä yleensä oikeastaan enemmälti leiki karhua ihmisten edessä joista en pidä.

Jaa juu ja koska se yks pipopää pelkuri astui pois piiristä ja rupes videoimaan kännykällään.

Siis reilua!

DSC_0548 (3)

Ei sano päivää, mut videoi harmaakarhuna!