Kaveripäivä

DSC_0404

Eskarissa kaveripäivänä sai mennä kamun punkkaan pötköttämään päivälevon ajaksi. Enää ei oikein kehtaa, mutta kaveruus on kyllä ihan yhtä tärkeää kuin silloin tarhaikäisenä. Tai jos mahdollista, vieläkin tärkeämpää.

Kolmekymppisen ekspattiäidin päivät jakautuvat melkeinpä fiilisten mukaan kahteen: on kaveripäiviä ja on muita päiviä.

Muut päivät ovat esimerkiksi oksennuspäiviä, toipilaspäiviä, pakkaamispäiviä, asiointipäiviä, reissupäiviä, kurkkukipupäiviä ja kaverit ovat kaikki Barcelonassa -päiviä. Sekä niitä päiviä, joille ei muuten vain satu olemaan kaveritapaamisia. Tylsistyttää, aika kuluu hitaasti, lapsia ei saa pihalle eikä pihalta pois, kukaan ei jaksa piirtää eikä askarrella eikä mieskään tunnu tulevan ikinä töistä.

Kaveripäivät ovat niitä jolloin tavataan kavereita. Metsässä vilistää kahden sijasta neljä lasta. Nurmikolla palloa ottaa kiinni huojuva yksivuotias, jota viisivuotiaan temput naurattavat. Mennään yhdessä museoon, joka on kiinni ja karuselliin, joka on kiinni – mutta jätskikiska on vielä auki!

DSC_0510 (2)

Äitien kesken ei välttämättä puhuta mistään erikoisesta, mutta puhutaan kuitenkin. Puhutaan. Jaetaan yksi iltapäivä, jaksetaan se iltapäivä ja jaksetaan sen voimalla ehkä koko seuraavakin päivä paremmin ja paremmalla tuulella. Katsellaan kun lapset leikkivät, kasvavat, oppivat ja muuttuvat – ystävinä. Samoin käy kuin huomaamatta meillekin.

Komennusperheen äiti tietää kipeän kokemuksen kautta, että tämä kaikki päättyy eräänä päivänä ei niin kovin pitkän ajan päästä. Joku sanoo sen: Me muutetaan. Iloitset heidän puolestaan, vaikka mieli tekisi heittäytyä lattialle nyyhkimään, kiukuttelemaan ja pyyhkimään räkäistä nokkaa mattoon. Ehkä sen teetkin! Viimeistään seuraavalla viikolla nouset kuitenkin pystyyn, roudaat maton pesulaan ja päätät että kohta on taas kaveripäivä.

kESÄ -14 376 (2)

Koska ne päivät – arkisetkin – yksinkertaisesti ovat parempia päiviä!

Mainokset

Suomi-koulun ope

20150529_111738 Musta tulee ensi syksynä Suomi-koulun opettaja! Ryhmälle tai parille ulkosuomalaisia pikkuihmisiä. Kaksi- ja kolmekielisille polvenkorkuisille. Mieletöntä!

20150529_111906 (5)
Viime viikolla pääsin pitämään kevätjuhlatunnin. Ulkona heiluivat heleät koivut ja sisällä iloiset lapset. Tein mielessäni muistiinpanoja ensi vuotta varten. Aika isolla raapustin:

EIVÄT TYKKÄÄ VEISATA VIRSIÄ.

Lupasin lapsille omiin koulumuistoihini pohjaten että jos he laulavat hirveän kauniisti, kaikki aikuiset alkavat itkemään. Ajatus kyynelehtivistä aikuisista kiinnosti kovasti. Suvivirsi ei ehkä niinkään.

20150529_170504 (3)20150524_142011 (2)

Lisää muistiinpanoja:

Ehkä ensi vuonna joku räppi?

Reggae?

– – 

Suvirumba! 

Onneksi seuraaviin kevätjuhliin on vielä hetki ja ehdin vähän vielä hioa tätä ajatusta!

#aitiottaakuvia

20150520_113935 (2)

Japanissa maanmainion Our Osaka Blogin kirjoittaja taisi vähän kännätä ja nimitti mut Liebster Awardin saajaksi! Voi hyvänen aika, olen ihan hämmentynyt. Kiitos kaunis Osakaan! liebsteraward-roses-tag

Liebster Awardin säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä sinut nimittänyttä henkilöä ja lisää linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa nimittäjän 11 kysymykseen.
3. Nimitä 11 (tai vähemmän) pientä blogia, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa. Blogien tulee mielestäsi ansaita tämä palkinto. Lisää linkit kyseisiin blogeihin.
4. Listaa 11 uutta kysymystä nimittämillesi henkilöille. Ilmoita nimityksestä sen saajille somen tai blogin kautta.

Multa nimitys lähtee ihanille bloggaajille Ruotsiin, Tanskaan ja Hollantiin eli:

1. Mamma Muumaa (Ruotsi)
2. MiaOoo (Tanska)
3. Sannan kupla (Alankomaat)

Onneksi olkoon! Kysymyksenne löytyvät tämän postauksen lopusta.

Itse sain (humalaiselta?) Osakan-blogikaveriltani seuraavat aika pahat kysymykset:

20150525_154026 (4)

1. Lempisitaattisi
”Hashtag: Äiti ottaa kuvia.” (Isla V. Nyonin linnan suihkulähteen edustalla ca. 2015 jKr.)

2. Jos tietäisit kuolevasi huomenna miten käyttäisit tämän päivän?
Soittaisin äidille, iskälle, Raisalle, Mikolle, Sannalle, Karolle, Merille, Heidi P:lle, Heidi T:lle, Ilonalle ja Marialle ja pahoittelisin että täytyy jo lähteä. Sitten pussailisin (lähinnä omia) poikia ja miestä samalla kun kirisin viime vuoden valokuvakirjat tilauskuntoon.

3. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, minkä ikäinen haluaisit olla ja miksi?
11? Kaverit, fillarit, limudisko, tuoksuva päiväkirja, irtokarkit, kirjeet ja lappuset, pyjamabileet, LOVES, luistimet, ponit.

4. Paikka jossa et haluaisi käydä?
Ferney-Voltairen CarreFour.

5. Onko sinulla stereotyyppi suomalaisesta?
Puuvillaan pukeutunut, vieraita kohtaan umpimielinen ja ystäviään kohtaan uskollinen, ulkoilmassa eloon heräävä kirjojen ystävä mukavissa kengissä. Olen kävelevä stereotyyppi!

6. Ensimmäinen ajatus/muisto joka tulee mieleesi kun ajattelet lapsuuttasi?
Äidin ja siskon kanssa metsässä etsimässä jäkälää syksyiseen sommitelmaan.

7. Nykyajan mukavuus jota ilman et voisi elää.
Telkkari josta tulee Emmerdale.

8. Urheilulaji joka ei mielestäsi ole urheilua.
Urheilutietämykseni kusee. Onko muistipeli urheilulaji? Ei pitäisi olla – missään nimessä!

9. Riisi, pasta vai peruna?
Peruna!

10. Uskotko avaruusolentoihin?
Ferney-Voltairen CarreFourissa joo.

11. Jollet olisi syntynyt ihmiseksi, miksi eläimeksi olisit halunnut syntyä? Miksi?
Kirahviksi. Laiskalla kasvissyöjällä olisi kätevää olla vähän pidempi kaula.

20150524_110342 (2)     20150524_112458 (2)DSC_0527    20150524_150553 (2) DSC_0521 (2) DSC_0536 (3)

Kysymykset nimittämilleni kolmelle blogille:

1. Miksi lähdit Suomesta?
2. Mitä toivoisit joululahjaksi?
3. Millainen oli elämänsuunnitelmasi 16-vuotiaana?
4. Missä määrin se on toteutunut?
5. Mr Darcy, Mark Darcy vai Jackson Avery?
6. Mitä kerrot uusille tuttaville Suomesta ja suomalaisista?
7. Mitä musiikkia kuuntelet kirjoittaessasi blogiasi?
8. Mikä asia ärsyttää eniten nykyisessä asuinmaassasi?
9. Kasvatatko juuria sinne vai oletko vielä lähdössä?
10. Kolme parasta asiaa supisuomalaisessa lapsuudessa
11. Kuka näyttelisi sinua elämääsi kuvaavassa Hollywood-elokuvassa, ja minkä genren elokuva se olisi?

Koulutyttö

DSC_0498 (4)

Heidi Laine & Suvi Otranen: Ella ja Aleksi – Aakkoset.

Meili napsahti vihdoin saapuneisiin kello 10.21. Siinä oli liitetiedostona hakutuloksiani koskeva kirje. (Liitetiedostona! Aargh! Tiedättekö kauanko sellaisten avaaminen kestää nykyisessä internetin turvallisuustilanteessa?)

Kirje alkoi: ”Sinulle on myönnetty opinto-oikeus seuraaviin opintoihin:
Oppiaine: matematiikka
Opintojen taso: tohtorinopinnot” Hah! Ei!

Opiskelijahuumoria. Pääsin avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintoihin.

Ja nyt on riemu katossa! Pääsen kouluun! Saan oppia kirjoittamaan! Voin kirjoittaa päiväkirjaan ja kirjevihkoihin, slämyihin ja koulun vessan seinään!

Tai no, vaikea on kirjoittaa koulun vessan seinään etänä.

Mut kirjevihkoihin!

Mieletöntä!

Oon aivan fiiliksissä!

Ei kai se vain näy päälle? Sanokaa rehellisesti, koska haluaisin olla tosi viilee. Oon viilee.

Ai nii kato mä olin hakenu jonneki.

Pitää näköjään perua ensi syyskuun eksistentialistinen kriisi. Menee päällekkäin.

Jännän äärellä

Kolmen viikon sisällä hakupäivästä luvattiin tuloksia. Kolme viikkoa, se umpeutuu… huomenna.

Miksei niistä ole jo kuulunut? Miksi? Miksi? Miksi miksi miksi?

DSC_0164 (6)

Ja miten kolmekymppinen, yliopistosta jo valmistunut ihminen jännittää vielä jotain pikkuista pääsykoetehtävää ja sen tuloksia?

Toisaalta, miten tulosten ilmoittaminen enää 2015 jää aivan viimeiselle päivälle?

Eikö sekin ole vähän lapsellista? Vähän kasaria, ysäriä, noloa ja vanhanaikaista?

Ehkä päätös sinetöitiin jo kaksi viikkoa sitten, mutta sen julkistamiselle hetki oli silloin draamallisesti väärä?Vai tihrustaako joku niitä pääsytehtäviä vielä tänä yönä pyjamassa lukulasit nenällä? Kannattaako mun vielä tarkkailla saapuneita nyt kun kello käy Suomessa kohti keskiyötä? Vai onko niin, että kaikkia uusia opiskelijoita on onniteltu ja halittu jo aikapäiviä sitten, mutta meille luusereille ei kukaan muista meilata?

Voi nyt kerpele jos en paremmin sano.

Pitikin mennä hakemaan!

Tuntee itsensä 19-vuotiaaksi taas.

Eikä edes seksikkäällä tavalla!

Näköalapaikka

Kaverini Linda syntyi Uudessakaupungissa, mutta muutti alakouluiässä perheensä mukana ulkomaille ja ryhtyi kesäukilaiseksi.

Ei huono ajoitus!

Autotehtaasta eläneeseen kaupunkiin iski nimittäin 90-luvulla säälimätön lama. Mulla ei ole siltä ajalta yhteiskunta-analyyttisiä muistoja, mutta omakohtaisia kylläkin.

Ystäväni Linda kävi kansainväliset eliittikoulut, juuri sellaiset, joihin omat poikani ilmeisesti lähivuosina siirtyvät. Mä kävin betonista laatikkoyläastetta 500 muun laman lapsen kanssa kauniissa mutta puolihalvaantuneessa pikkukaupungissa.

Tänä talvena tapasin Lindan pitkästä aikaa, kun hän tuli pienen poikansa kanssa Zurichistä meille Geneveen kyläilemään. Lindan pojan nukkuessa hänen sylissään kysyin häneltä miltä meidän uuskaupunkilaisten nuorten meno hänen silmiinsä näytti silloin 1990-luvun puolessavälissä, keskellä teollisuuskaupungin hirveintä lamaa.

”Ehkä vähän näköalattomalta”, vastasi Linda.

Taisin ehkä vähän loukkaantua.

Miten niin näköalattomalta?

IMG_1429 (2)

IMG_1409IMG_1417 (2)

Siellähän oli niin hauskaa!IMG_1418

IMG_1427 (2)

IMG_1424Ihan tosi!

IMG_1434 (3)

Huokaus…

Linda, osui ja upposi!

Meidän näköalat rajoittuivat mopoparkkikselle.

Joku katsoi joskus jäähallin suuntaan, mutta pelästyi ja veti taas tukan silmille. Siellä alla oli mukavan hämärää ja hiljaista. Eikä reksi nähnyt, kuka sieltä röökipuskasta lemuten esiin raahautui!

Lamamuistoja, kellään?

Äitienpäiväterveiset, juosten

DSC_0425 (3)

Äitienpäiväterveiset Genevestä! Olipa lähellä etten kerinnyt kirjoittaa mitään. Se olisi ollut todella sääli, koska mähän juhlin perinteisesti kaikkia kalenterimerkkipäiviä bloggaamalla yksin pimeässä!

Juhlapäivääni mahtui yllättävän paljon kortteja, suloiset kakkukestit keittiön pöydän ääressä, yksi vakavahko pottakriisi, kolme Lego-kirkontornia ja yksi hämähäkki ja kärpänen -leikki. Kahdet aurinkorasvaukset juosten, yksi särkynyt lasten posliinilautanen, yksi laastaroitu pikku kätönen, yksi jäähy itselle ja yksi todella kipeä ja väsynyt mies.

En siinä eläessäni ja eläytyessäni ennättänyt ehkä herkistyä ihan juhlan edellyttämällä tavalla, enkä miettiä  liikuttavaa runoa äitienpäiväpostausta varten. Pari sanaa voisin lapsilleni kuitenkin näpyttää: Kiitos seurasta tänä(kin) aurinkoisena, eloisana, meluisana ja kiivaana päivänä! Enpä olisi sitä paremmissa porukoissa voinut viettää!

Oma äitini ei ole varsinaisesti sitä tyyppiä, joka kieriskelisi onnessan julkisissa kehuissa ja kiitoksissa. Sen verran kuiteski kiusakseen haluisin hänellekin tässä väsypössyissä vielä sanoa että kiitti kun saatiin taas tulla ja remuta! Moni mummu vois jo viikossa pikkuisen väsähtääkin mut et sä. Tuttua kuulema.

Jaa juu ja et kai sää vaan mua tolla tarkottanu?

Lopuksi vielä Ihanaa äitienpäivää Suomeen, Sveitsiin, Kyprokselle, Venäjälle, Ranskaan, Singaporeen, Kreikkaan, Espanjaan, Ruotsiin, Sudaniin ja Japaniin ja joka paikkaan missä meitä on! Kyllä me rokataan.

Vaikka sitten juosten!

Kaupunginsovittelija

IMG_2060_(2)

Pienen pääni sisällä päivän mittaan käytävistä moninaisista keskusteluista ja väittelyistä tämä on varmasti yksi turhimmista. Kuitenkin sama venynyt ja rahiseva nauha lähtee pyörimään joka kerta kun palaan Uuteenkaupunkiin.

Paneelikeskustelun aihe on ”Muutettaisiinko takaisin Ukiin?”, ja siinä on yksi osallistuja.

Meikäläinen.

 IMG_2021_(2)

Keskustelua ei olla koskaan käyty tosielämässä, siis miehen kanssa. Tiedän kyllä miten se keskustelu menisi.

”Muutettaisko Ukiin?”
”Juu. Heti kun sinne perustetaan meikäläisten edustusto.”
”Voitashan me hankkia jotain muita töitä.”
”No niin, hienoa. Katsele rauhassa ja kerro heti kun löytyy!”

IMG_1185

IMG_2048_(2)

Hmpph.

No ehkä se duunijuttu voisi olla pieni ongelma.

Mä voisin tietty riemusta kiljuen vihdoin hakea töitä omalla kielelläni, mutta entä mies?

Hänelle pitäisi löytää paikallinen työ, jossa ei tarvita suomen kielen taitoa. Jossa voi käyttää kertynyttä kokemusta diplomaattisten edustustojen perustamisesta, tehostamisesta ja johtamisesta.

Ukilaiset auttakaa ny naista mäessä!

Onhan täälläkin oltava käyttöä diplomatian erityisosaamiselle?

IMG_2007_(2)

Työkkärin sivuilla on hieman hiljaista tällä sektorilla. Täytyy ottaa apuun Ukari eli Uudenkaupungin Sanomat.

Tekstaripalstaa lukiessani saan vihdoin ilmestyksen hyvien idisten jumalalta.

Tännehän tarvitaan ilmiselvästi  kaupunginsovittelija!

IMG_2014

Kukapa muu kohentaisi asukkaiden elämänlaatua yhtä huikeasti kuin tekstaripalsta kädessään tehtävästä toiseen kiitävä kokopäiväinen sovittelija?

Kun Lokiksella joku tamppaa mattoja iltakymmeneltä, kuka selvittää?

Kun Saarnistossa kissa kuopii kukkaset, kuka selvittää?

Kun Sorvakossa hirvi sekoilee urheilukentällä, kuka selvittää?

IMG_2005

Kaupunginsovittelija!

IMG_2043

Mun mies!

Kansainvälisten konfliktien ja ihmisoikeusloukkausten selvittely kansainvälisissä komiteoissa ja neuvostoissa ei toki täysin valmista tekstaripalsta-kaliiberin selkkausten ratkaisemiseen, mutta miehellä on muutakin kokemusta.

Mun kanssani eläminen.

Perhe-elämä.

IMG_1995

IMG_1361 valkovuokot

Miehen vieraskielisyys – olisiko sillä sitten loppujen lopuksi niin väliä?

Hän osaa erinomaista taaperosuomea konfliktinhallintaan:

Ei saa!
Lopeta!
Ei ole sinun!
Iso hali!

Hänellä on suuret, lempeät silmät. Pitkät, tuuheat ripset, joista eräs naispuolinen suurlähetiläs kerran vuonna 2001 huudahti ”Voi mitä haaskausta!” (Mies miettii edelleen mitä tuo tarkoitti.)

Hän tykkää istuttaa kukkia. Hän osaa halutessaan käyttää ostoskärryjä hienostuneesti. Hän voisi ihan hyvin ruveta sekoilemaan urheilukentällä jos sellainen olisi lähistöllä.IMG_2028

Täten ehdotan kaupunginsovittelijan virkaa perustettavaksi Uuteenkaupunkiin pikimmiten.

Ehdotan virkaan mun miestä.

Ja rupean välittömästi etsimään meille uutta kotia. Sorvakosta tiätty!

IMG_2058