Vuosi

Vuosi Genevessä.

DSC_004720140907_115126 (2)

Viime vuonna tähän aikaan: Loputtomasti laseja, haarukoita ja keittiöveitsiä esiin tanskalaisista sanomalehdistä. Ponnettomia erimielisyyksiä välineiden uusista paikoista. Lopulta joka kippo ja keppu johonkin laatikkoon.

Se oli se ilta, jolloin meidän keittiövälineemme kotiutuivat Geneveen.

20150210_160151DSC_0230

Mulla taisi mennä hetki pidempään.

20150428_12201120150605_212025

Yritys oli kyllä hirmuinen heti alusta asti. Mutta eihän sille voi mitään, että tuntemattomasta ei tule tuttua tahtomalla.

On mahdotonta intuitiivisesti aavistaa mistä ostetaan saippuaa, kenkiä, koulureppuja ja kovakantisia kirjoitusvihkoja. Kukaan ei kokeilematta tiedä miten ratikkaliput maksetaan ja mihin saa auton parkkiin. On ajettava, eksyttävä, hikoiltava, myöhästyttävä ja pahoiteltava. Viikosta toiseen.

On kyseltävä, kokeiltava, lausuttava pieleen, ymmärrettävä väärin. Kuukausikaupalla.

20140907_12170120150423_122141

Uutta ei kukaan tervehdi, koska kukaan ei tunne. On aloitettava keveitä keskusteluja, vaikka ei keveä olisikaan. Tulee pakkeja, tyrmäyksiä ja ylittämättömiä kielimuureja. Niihin ei todellakaan auta kompastua. Kukaan ei kestä tätä yksin.

Muuttoshokki kestää, vaikka pikku hiljaa helpottaakin. Tuulilasin edessä syksy kiemurtelee talven kautta kevääseen. Vieläkin myöhästyn, pahoittelen, sekoilen. Syksyyn ja uuteen lukuvuoteen: aloitan kepeitä keskusteluja siellä ja täällä, koska uudet näyttävät niin eksyneiltä kansainvälisen koulun isolla pihalla.

Olen ekspattiäiti.

DSC_0404DSC_0088

Pahin on jokatapauksessa jo takana: ensimmäinen vuosi uudella komennuksella. Mähän olen täällä jo vakikalustoa! Multa voi melkein kysyä jo vinkkejä. Lausun vähän paremmin. Parkkeeraan lesosti takaperin. Sekoilen vähän vähemmän. Opiskelu alkaa jo ja sitten duuni. Keskustelut ovat jo ihan oikeasti tosi hilpeitä.

On ihmisiä, jotka ilahtuvat kun tervehdin. Ihmisiä, joita tulee ikävä jos ei nähdä. Onnittelen itseäni, että uskalsin aloittaa ne kepeät keskustelut, jotka johtivat uusiin ja taas uusiin. Iloitsen pienestä työstä, kivoista työkavereista ja synttärikutsuista lasten repuissa.

DSC_0712 (3)

Ajatus tulee kuitenkin vaivihkaa.

Sitä ei vain käy kieltäminen.

Kolmen vuoden kuluttua kaikki tämäkin on enää muisto vain.

Mainokset

12 kommenttia artikkelissa “Vuosi

  1. Ihanasti kuvattu. Samaistuin. Tosin puolitoista vuotta Japanissa enkä edelleenkään tiedä mistä saan ostettua koulun vaatimat kankaiset hammasharjapussit…olen alkanut epäillä että mun on tarkoitus ostaa ompelukone ja tehdä ne! Apua! Toivon että muoviset pakastepussit kelpaavat vielä toiset puolitoista vuotta. 😀

    Liked by 1 henkilö

  2. Oi, miten osuit asian ytimeen! Aloittaminen uudessa ympäristössä ja maassa on aina rankkaa, aikuisenakin. Silti, vaikka kuinka olisi itse ihan tietoisesti tuohon tilanteeseen ajautunut ja suostunut. Aluksi saa olla tuntosarvet pystyssä ja valppaana koko ajan, kerätä vihjeitä ja tarkkailla ilmeitä. Mutta vuosi on varmaan yksi virstanpylväs ja merkityksellinen sinulle. Kiitos kirjoituksestasi, se puhutteli! Terveisin nimimerkki ”Intiassa vielä hiukkkasen hukassa oleva” 🙂

    Tykkää

  3. Ihanasti kirjoitit! Olen ihan samoissa tunnelmissa: On kiva aloittaa toinen vuosi uudessa maassa kun tuntee ja tietää jo paikkoja sekä ihmisiä. Ja työpöydälleni naputtui jo vähän aikaan sitten tekstinraakile siitä, mitä täältä tulen taas sitten joskus kaipaamaan. Ihmeellinen tämä muuttojen sykli. Eka vuosi vaan on elettävä kokonaan, ennen kuin semmoinen ”parkkeeraan takaperin” fiilis voi tulla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s