Liukurilla kaupungin katolla

saleve

saleveview

Kuvat: Iskä

 

 

Legokaupunki Geneve siellä alhaalla. Pienet nenät kiinni kaapelivaunun ikkunassa.

Liukurilla mäkeä kaupungin katolla.

Ilo liikkuu mäessä ja sydämessä. Aurinko paistaa lumisiin pipoihin ja alas laaksoon.

 

Mainokset

Supermies vuorilla

20160216_180543Parasta tässä älyttömässä muuttosirkuksessa on tietenkin seikkaileminen. Yksin ei ole kiva seikkailla, eikä miehelläni ole talviurheiluhimoja iltaseitsemältä kotiutuessaan. Siksi riemastuimme eilen kaikki vanhempieni saapumisesta. Meillä on hiihtoloma, isovanhemmat ja päivät pitkät aikaa huikeille talviseikkailuille!

Emme paljoa pähkäilleet. Kapusimme vuoren huipulle heti tänään. No Seatilla, mutta kuitenkin. Vuorelta näimme lentokoneita jossain alhaalla, kokonaisia kaupunkeja ja aika paljon Genevenjärven vastarantaa. Melkein alkoi huimata, ei voinut toljottaa.

Laskeuduimme vähän vuoren toista puolta ja avasimme auton ovet raittiiseen ilmaan. Sekosimme hiukan lumesta. Se oli niin pehmeätä ja sitä oli niin paljon. Aurinkokin paistoi ja pulkkamäessä vallitsi sellainen rauha.

20160217_151730

Mäet olivat sileitä ja vauhdikkaita. Poikien pulkkien jarrut kirskuivat. Lumi kasteli suu suki hymyilevät onnelliset pikku naamat. Sain kiinni lapsen pulkanperästä. Viime hetkellä, ilmassa vaakatasossa lentäen kuin luminen, naisen näköinen toppa-asuinen Supermies.

Ei räksähtänyt eikä itkettänyt. Lapsi oli ehjä, samoin meikämies, pulkka ja kevyen liikenteen väylä. Supermiestä melkein huvitti!

20160217_152139

Mies tuli puvussaan krakaa hölläten kotiin iltaseitsemän jälkeen. Kotona oli punaposkista porukkaa suunnittelemassa huomista seikkailua.

20160217_170158

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä sirkus on tapa siinä missä muutkin elää oma ainoa elämä.

(Niin.Ura tai ei... Vaikka voishan semmosenkin jo kai ottaakin..?)

 

Entisen vauvan synttärit

 

Ph034

Kuva: Viola Carnelos 2010

Tällä viikolla meillä juhlittiin myös entisen vauvan 6-vuotissynttäreitä.

sibbe

En tajua miten me ollaan jo tässä!

ProfitisIlias30102010

Book presentation

DaBoys

2June2013

20150703_171452

Mut niin vaan ollaan!

 

Hän lukee. Kyselee. Rakentaa ja väittelee. Tulee syliin hetkeksi ja valuu taas pois.

Silloin tällöin saadaan vielä eskarista hakiessa pitää häntä hetken kädestä, mutta pian poika jo luistelee menemään. Pomppii, pyöräilee, ui, ajattelee.

Vaatekaapin ovenkahvassa riippuu tarroilla kiinnitettävä, tyylikäs musta kraka.

Se on juhlia varten.

Tämä poika ei todellakaan ole enää mikään vauva! Hänhän on jo 6-vuotias.

 

 

35 = 17 1/2 +17 1/2

Pics from Ainos NIKON 032

Täytin juuri kolmekymmentäviisi.

Olen tuplasti niin vanha kuin ollessani seitsemäntoista ja risat.

Tänään olen äiti, vaimo, ulkosuomalainen. Taas opiskelija. Jotain ihan pientä saavuttanut, jotain ihan pientä antanut ja hirveästi saanut. Olen aikuinen kai nyt jo.

Seitsemäntoistavuotiaana ehkä suurin aikuisuuteen liittyvä pelkoni oli, että elämä aikuisena olisi tylsää. Nyt kolmevitosena tuntuu kuitenkin vielä välillä ihan samalta kuin silloinkin. En oikein pysy oman elämäni vauhdissa!

Älkäähän käsittäkö väärin, ei mun arkielämäni ole todellakaan erityisen vauhdikasta. Päinvastoin! Juhlin puolipyöreitä synttäreitäni muun muassa katsomalla yksin kolme jaksoa Emmerdalea ja järkkäämällä seuraavaksi päiväksi lastenjuhlia. Seitsemäntoistakesäisenä olisin varmaan ajanut pappamopollani Kemiran sillalta, jos olisin tiennyt. (17-vuotisjuhlissani ei Emmerdale ollut lainkaan keskeisessä roolissa. Eivät yksinolo eivätkä lapset!)

Nuorena lukiolaisena en kuitenkaan tiennyt, että tylsyys on keski-ikää kohden körötellessä toisinaan ihan tavoiteltavakin asiainlaita. Ainakin meille hulluille, jotka rytyytämme yli 40 vuoden ajan perhettämme ja elämäämme maasta toiseen. Kunnon sielunpuuduttava tylsyys on välillä oikein miellyttävää. Se merkitsee minulle sitä, että elän ihan oikeata elämää. Tervettä, hyvää ja tavallista (jos sellaista on olemassakaan). Kauheasti kelailevana ihmisenä ehdin oman pääni kyytiin vain hiljaisuudessa ja paikallani. Sohvalla just ennen Emmerdaleä esimerkiksi.

Silti 13 vuotta sitten tekemäni valinnan mukaisesti elämäni vie mua enkä mä sitä. Vielä tosi tosi pitkään. Kuten se vei 17-vuotiaana. Pyörremyrskyjä kohden ja niiden läpi pitää edelleen raahautua, vaikka niin pakottavaa tarvetta pistää elämä palasiksi (haisemaan!) ei ehkä enää olisikaan.  Nykyään tykkään huolestuttavan keski-ikäiseen tapaan eniten hiljaisuudesta, ennustettavuudesta ja rauhasta olla ja ajatella. Täällä näin, kotona, lasten nukkuessa viereisessä huoneessa ja miehen katsoessa sitä auto-ohjelmaa. Joskus mäkin katson sitä vaikka se on tylsä.

On niin kotoisaa katsoa sitä yhdessä. Ja kömpiä sitten nukkumaan mukavissa pyjamissa.

Se vaan on!