Väliaikaista

Se ei oo mikään vitsi että Sveitsissä on kaunista.

Täällä on niin kaunista, että ottaa hengen päälle.

Ahistaa.

Huimaa.

Silmissä sumenee.

Itkettää.

Puhisuttaa.

Ja niin sitä haluaisi jäädä.

Aloittaa elämän.

Kasvaa ja kaulailla.

Ostella tiskiharjoja.

Mut ei!

Väliaikaista tämäkin onni.

Hitto!

Mainokset

Oikea ja väärä

 

Rosa ei asu enää Newcastlessa. 

Eikä New Yorkissakaan.

Sitä on aika vaikea saada kiinni, mut viime viikolla lykästi!

dsc_0982

Menin Maltalle ja sehän olikin siellä!

dsc_1001

Otti aurinkoa kämppänsä terassilla.

dsc_0994

Joku äijä makasi riippukeinussa tupakka suussa.

dsc_1010

Ne ottivat tuntikaupalla aurinkoa ja rupesivat sitten töihin. Läppäreillään omassa olohuoneessaan. Istuivat siinä hiljaa ja tekivät töitä.

dsc_10051

En osaa selittää mut jotenki se tuntui väärältä?

dsc_10021

Auringonottoa… päivällä?

DSC_10201.jpg

Moraalista ja oikein sen sijaaan oli viedä mut turistibussiin.

dsc_10521

Bussissa ei ollut kattoa. Sieltä näkyi satamia, kirkkoja, tosi outoja karnevaalilauttoja ja Rosa, jonka naamalihakset heiluivat holtittomasti ilmavirrassa.

DSC_1035.JPG
DSC_1025.JPG

Päästiin pikkuruisen venosen kyydissä yksille luolille.

DSC_10471.jpg

Paluumatkalla Gziraan aurinko meni pilveen ja tuli aika kylmä.

dsc_1058

Harmitti ihan hirveästi ettei siinä bussissa ollut kattoa!

DSC_1059.JPG
Onneksi on viini.

DSC_1060.JPG

Illalla katsottiin kännissä Netflixiä.

DSC_1065.JPG

Se tuntui todella oikealta.

 

*  * *

Jos ketä kiinnostaa liikkuva työ ja elämäntapa, pikkusiskollani Rosalla on kokemusta ja ideoita osoitteessa dreamworkandtravel.com! Siltä voi kysellä vinkkejä ja opiskelualoja liikkuville ihmisille ja pyytää juttuja liikkuvista aiheista. Se vastaa heti kun nousee riippukeinusta.

 

Melukylän onni

2000-01-01 00.00.10-6.jpg

Melukylässä tehdään autoja.

2000-01-01 00.00.16-2.jpg

2000-01-01 00.00.13-3.jpg

Pilvettöminäkin päivinä kaupungin taivaalla kasvavat ikiomat vesihöyrypilvet.

2000-01-01 00.00.16-4.jpg

2000-01-01 00.00.08-6.jpg

Pilvet näkyvät jokaiseen puutarhakeinuun jokaisen ikivanhan omenapuun alle. Ne saavat melukyläläisille hyvän mielen.

2000-01-01 00.00.16-5.jpg2000-01-01 00.00.09-8.jpg

Teollisuus tarkoittaa työtä.

2000-01-01 00.00.14-5.jpg 2000-01-01-00-00-26-5

Työ tarkoittaa rauhaa.

2000-01-01 00.00.08-4.jpg

2000-01-01 00.00.14-8.jpg 2000-01-01 00.00.23-5.jpg2000-01-01 00.00.26-6.jpg 2000-01-01 00.00.39.jpg

Telakka, autotehdas, lannoitetehdas.

2000-01-01 00.00.31-1.jpg 2000-01-01 00.00.47-1.jpg

2000-01-01 00.00.04-22.jpg

400-vuotiaan Melukylän lasten toiveikas perintö.

Toivoa etelässä

Kyproksen yhdistymisestä neuvotellaan taas, tällä kertaa täällä Geneven liepeillä. Neuvottelut ovat sujuneet ookoo.

Tiedän, koska pikku Seattini on pitänyt jo kahdesti imuroida ja pestä ja tankata, jotta se jaksoi kiriä sataaneljääkymppiä juhlavan autosaattueen hännänhuippuna. Kyllä ne iloisen pikku kauppakassini nähneeet virkamiehet varmaan ilahtuivat kyytinsä nähdessän ja huudahtivat oi onnen päivää! Onko teillä sitä Tohtori Orffin levyä, jossa on se laulu villiintyneestä pölynimurista?

On meillä!

Neuvottelut jatkuvat ja Seattia tarvitaan kunniatehtäväänsä taas tammikuussa. Siihen saakka saan vapaasti sotkea ja naarmuttaa sitä – mahtavaa!

Samaan aikaan toisaalla Suomi juhli 99-vuotispäiviään pääkaupungin natsimarssien merkeissä.

Sanokaa tyhmäksi, mutta en ymmärrä mitä natsit tekevät itsenäisyyspäivän kulkueessa, kun heidän tavoitteensa on itsenäisyyden lakkauttaminen ja yhteispohjoismainen natsivaltio. Väkivalta, mielivalta ja tyrannia. Ja sitä en todellakaan ymmärrä, miksi poliisi hyysää ja hoivaa tätä jengiä sananvapauden nimissä. Mua kammottaa ja hävettää.

candle-1042087_1920

Pixabay

Sellaiset juhlatunnelmat täällä.

No onneksi toivoa on edes etelässä, jos ei niinkään pohjolassa!

Kun bloggaat

Ihailemani Ansku Kairosta myönsi mulle blogitunnustuksen.

Suurkiitos, rohkea Ansku! Jatkathan tunnelmiesi ja kuulumistesi kirjaamista mielenkiintoiseen blogiisi!

Tunnustuksen säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi
DSC_10851
Mä en jaa tunnustusta tällä kertaa eteenpäin, koska kaikkien lempibloggaajieni tyyliin tunnustukset eivät sovi. (Mulle sopivat! Mulle kaikki tunnustukset joo kiitos heti!)
Ihailen silti monen montaa bloggaria, enimmäkseen ekspattiäitejä ja Uudenkaupungin omaa ihmenaista Nakkimutsia. Ja erinäisiä poliittisia blogeja, joiden pitäjät voisivat aika lailla hämmästyä tunnustuksestani.
Kiitos teille kaikille ihanille inspiraatiosta ja pikkuisen maailmankuvani jatkuvasta laajentamisesta! 
 
* * *
DSC_0047

Ensimmäinen ilta Genevessä

Aloitin ensimmäisen blogini kaksi ja puoli vuotta sitten, kun uusin muuttouutinen tuli. Asuimme silloin Kööpenhaminan tuulisessa esikaupungissa Hellerupissa mieheni neljännellä ulkomaankomennuksella.

Kesän korvalla 2014 mieheni kävi töissä suurlähetystössä ja mulla oli kotona urasuunnitelmat levällään. Jotenkin kirjoittamiseen työ ehkä voisi vielä joskus liittyä? Vaan mites, kun en ollut kirjoittanut akateemisen tekstin lisäksi oikeastaan yhtään mitään sitten teinivuosien?

Aloitin siis bloggaamisen merkitäkseni muistiin lähistyvää muuttojäristystä omassani ja perheeni elämässä, ja toisaalta harjoituksen vuoksi. Kirjoitustreeninä tämä onkin ollut mitä hyödyllisintä: Olen saanut pohtia kuka on kirjoittava kolmekymppinen vuotias Aino, mistä, miten ja kenelle kirjoitan nyt, aikuisena. Olen huomannut, että yleensä kirjoitus syntyy kun alkaa kirjoittamaan ja pysyttelee siinä puuhassa. Uskalsin vuoden bloggailtuani hakea Jyväskylän Avoimen kirjoittajaopintoihin ja pääsin – luultavasti juuri blogin ansiosta – sisään! Muutostamme myös jäi blogin muodossa jälki, jonka aion ikuistaa kansiin blogikirjaksi lapsilleni.

20161004_084634

 

Minun blogini ei ole mikään erityisen laajalti luettu, enkä siis ole oikea henkilö neuvomaan, miten kirjoittaa suosittu blogi. Tai no laajalti tätä luetaan sikäli, että saan klikkejä aika monelta mantereelta, mutta kävijäennätyksiä en totisesti ole pikkublogillani hätyytellyt!

Suositun blogin kirjoittaminen varmaan liittyy avoimuuteen, rohkeaan henkilökohtaisuuteen, säännölliseen kirjoittamiseen, lukijoiden puhuttelemiseen ja vankkaan kirjoitustaitoon, kuten esimerkiksi suurella idolillani Nakkimutsilla. Hän taitaa myös erittäin hyvin omannäköisen tekstin kirjoittamisen taidon – Päivi S:n blogia ei voisi kirjoittaa kukaan muu kuin Päivi S.

Tuo viimeinen onkin varmaan aloittaville bloggareille kaikkein paras tavoite: Yritä luoda mieluummin oman näköisesi blogi kuin kenenkään toisen blogin kopio!

Yritä ilmaista vähän tuoreemmin, eri sanoin, mieti mitä voit jättää pois. Kerrotko pitkästi paikoista ja tapahtumista vaiko ajatuksista ja tunteista? Voisitko peräti aloittaa keskeltä tilannetta tai ajatusta, tunnetta? Voitko lopettaa kesken, ilmaan, kietomatta suloisen paketin ympärille kaunista lahjanauhaa? Onko elämä koskaan niin siistiä, että siitä voi kirjoittaa symmetrisiä kertomuksia, joissa loppu hyvin kaikki hyvin? Uskallatko kertoa kun vituttaa? Uskallatko aloittaa tai lopettaa postauksen vihaisiin tai surullisiin sanoihin?

IMG_1424

Valokuvausta rakastavava kirjoittajaharrastelijana voisin myös vienosti ehdottaa uudelle bloggarille, että ota kuvia, piirrä kuvia, kirjoita kuvia. Älä helvetissä kaunistele ihmistä esittäviä valokuvia saati elämästä kirjoittamiasi kuvia. Laita ovi säppiin ja kilju ettet nukuta ketään. Kun bloggaat, bloggaa. Mut sammuta Enrique Inglesias ajoissa jos/kun sulla vielä on puoliso!

Edinburghin vampyyri

Sisko rehki kovasti vaativien töidensä ohella, ja täällä sitä nyt ollaan Edinburghissa.

Kalpeat ikkunat ovat auton kokoisia. Syksy töllää niistä sisään.

Salin lehterillä hyppäsin seisomaan, vaikka sukkikset oli rikki. Rosa käveli viitta hulmuten lavan läpi. Toivotti yliopiston reksille hauskaa Halloweeniä, koska oli.

Säkkipillinsoittaja marssi lopuksi lavalle kiltissään. Mä vaihdoin häthätää perkekuvaan ehjät sukkikset. (Se perhekuva ei ole tämä. Tämä on päättömiä kummituksia vanhan Usher Hallin edustalla.)

Pimeän tultua Rosa kokeili juoda Pink Ladyä vampyyrin hampaat suussa. Vaikealta vaikutti.

BSc (Hons)

Ja nyt mun täytyy jo lähteä kotiin!
En ehtinyt kuin käydä kampaajalla, hurrata, vaihtaa sukkikset ja nukkua.

Mut kohtasin Edinburghin karismaattisen ja älykkään vampyyrin!
Bachelor of Science (Honours) lehahtaa kohta kanssamme aamiaiselle alakertaan.

Hapankorppu vai voisarvi?

20161004_08463420161021_110152.jpg

Ensimmäinen kansainvälinen sukupolvi. Johonkin sellaiseen mekin kai kuulumme.

Opimme koulussa kieliä. Deittailimme niillä harjoituksen vuoksi. Ja koska se oli hauskaa.

Vähän vanhempina pyörimme kriittisinä Ikeoissa.

Vatuloimme tuskissamme tavallisen tai juustonaanin välillä.

Saimme suloisia ristiverisiä lapsia, jotka oppivat päiväkoti-iässä asioita, joita me emme osaa vieläkään. Kolmekymppisinä. Nelikymppisinä. Emme osaa.

Kasvatamme lapsiamme koko ajan epätietoisina siitä, mikä heille olisi parasta.

Kun ei ole mitään yhtä tai kahta tapaa elää, ei yhtä kieltä, yhtä yhteisöä, perinnettä – ei edes kahta, joista valita!

Ei ole naisten ja miesten töitä.

Ei ole vuodenaikaan sidottuja velvollisuuksia. Sukupolvien jaettua arkea eikä hierarkiaa.

Ei mitään entistä, ei mitään vanhaa.

Voiko kotiin palkata siivoojan, vai onko se omien isovanhempien pettämistä? Äidin ja isän?

Voiko lapsille antaa joskus aamiaiseksi voisarven hapankorpun sijaan?

Montako kieltä on liikaa?

Voi vain mennä ja hapuilla.

Törmätessä pussailla.

Halailla ja kuiskata rakastan sua niille taitaville pienille.

Toisen sekoillessa erityisen pahasti, sillekin.

Toivoa, että ne pienet taitavat haluavat vielä nähdä kun ollaan vanhoja.

Me halutaan!

Vahingoittaminen ehdottomasti kielletty

Mies lähti työmatkalle.

20161004_085056-2

Tuuli yltyi ja paiskasi aamuisin naamalle talven. Kukat jäätyivät yhdessä yössä puihin.

20161004_084954

Lasten koululla harjoiteltiin piiloutumista hyökkäyksen varalta.

Minä sairastuin. Menin sänkyyn. Appikset veivät lapset kouluun.

Juuri samaan aikaan eräässä paikallisessa perheessä meiltä parin korttelin päässä kouluun lähtö kai sujui todella huonosti.

Ampujan jäljiltä kaksi veristä ihmistä jäi taistelemaan hengestään.

Pukumies pakeni tyttölapsi ja ase mukanaan.

20161004_085516-2

Satans perkele etten paremmmin sano taas tätä menoa!

20161004_084634

Niin se tosiaan on, että kouluissa pitää harjoitella sitä piiloutumista ja ovien lukitsemista.

Sairaat tyypit ovat lähellä sinua. Tai ainakin minua, meitä (taas).

20161001_165925-2

Te, perhekriisin kourissa tuskaiset miehet ja naiset,

voisitteko ystävällisesti pitää mielessä tämän:

interdiction-de-tirer

Ampuminen kielletty, vaikkei toinen enää rakastaisikaan

Eli:

eron-sattuesssa

Liikennemerkkikuvat mun tekemiäni Pixabayn kuvan pohjalta – Saa jakaa ihan vapaasti.

Meni ekalle

2016-09-17-16.01.50.jpg.jpg2016-09-18-15.16.47.jpg.jpg

Kalastaja meni ekalle.

Sveitsin ekalle. Mut kuitenkin!

Hän jatkaa Suomi-koulua ja kreikan tunteja. Huitoo keltaista palloa, ja illalla örkkejä ruudulla.

Lukee meille et saatais unta.

Kiusaa veljeään kevyesti syödessään virnistellen aamupalalaa.

Hänellä on oma hieno pöytä. Sen laatikoissa piileskelee vilkkuvia ja pelottavia minikokoisia juttuja.

Hänellä on iso reppu selässä ja siellä kirjoitusläksyt.

Hampaat ovat jo melkein kasvaneet eteen takaisin. Niillä sitä leipää puraisee kätevästi.

Ekaluokkalaisellani on tyttökavereita ja poikakavereita. Naapurikavereita, Suomi-kavereita ja Kreikka-kavereita.

Veljen kavereita. Tenniskavereita. Kreikan tuutori.

Parasta on juosta ilman aikuisia isolla koulun pihalla näiden kaikkien kanssa (paitsi kreikan tuutorin).

Uuden luokan ikkunan ulkopuolella sataa hiljalleen. Syksy hiipii nurkista tennishallin keskelle. Tänne vaan! Lämään! Kato näin, äiti.

Kato!