Vuf vuf!

Nyt on läppärin lisäksi rikki myös pesukone. Ollut jo jonkin aikaa. Rikki on myös fööni.

Tuntuu pahalta. Ei nyt niinkään se fööni.

Autoakaan ei ole. Siinä köröttelee tänään eräs kunnianarvoisa  arkkipiispa vierailullaan Genevessä. Häntä ei kuulema voinut vastaanottaa matalalla sportti-Audilla. Vierailua varten autostani piti poistaa lastenistuimet. Sekä tietysti kura, muta, eiliset banaanit, viimeviikkoiset nenäliinat, leivänpalat ja lapset.

Toivottavasti mies muistaa vaihtaa myös CD:n. Jos ei, saamme tietää mitä arkkipiispa tykkää suomalaisesta lastenräpistä.

Beibi saanhan olla sun hauva, kieriä lattialla kuin hullu, ja kun paijaat vaik oisin ollu hölmö ja ihan mahdoton. Vuf vuf!

 

20160113_202714

BBC 4:llä kauheaa asiaa

 

 

 

 

 

Mainokset

Diplomaatti ja Törppö kutsuilla

 

Mieheni ja minä koemme hänen työhönsä kuuluvat juhlavastaanotot, illalliset ja kissanristiäiset melko eri tavoin. Onhan mieheni synnynnäinen ja myös palkattu diplomaatti ja minä vain tällainen tavallinen törppö.

Kaksitoista vuotta diplomaatin rinnalla on toki hionut törpöstäkin terävimpiä kulmia niin, että ehkä olen nykyään pikemminkin jonkinlainen tylppäpäinen kartio kuin täysi törppö? Tässä nyt kuitenkin muutama löyhästi tositapahtumiin perustuva skenaario tai kauhukuva, aivojeni arkistosta nimeltä Diplomaatti ja Törppö kutsuilla. Toivottavasti nautitte! Kippis ja lämpimästi tervetuloa!

20150131_114951 (3)

Illallisvieraat soittavat ovikelloa 45 minuuttia etuajassa.
Törppö huutaa älä perkele päästä niitä sisälle, mulla on tukka märkänä! Diplomaatti rientää ovelle, toivottaa vieraat tervetulleiksi peremmälle ja avaa shampanjapullon. Törppö föönaa raivokkaasti tukkaansa makuuhuoneessa ja miettii missä pirussa se mekko on, kohta munakello soi, olisi sittenkin pitänyt pysytellä yläasteaikaisen poikakaverin kanssa ja mopoilla maalla hamaan hautaan!

Diplomaatti ja Törppö eivät tunne suurelta juhlavastaanotolta ketään.
Diplomaatti etenee väkijoukon läpi iloisesti kätellen kuin kaunopuheinen sähkövatkain. Hän löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuulee kuumimmat komiteajuorut, tapaa samanikäisten lasten vanhempia, painaa mieleen ihmisten elämäntarinat ja urakäänteet. Törppö katselee ympärilleen ja ajattelee onpa paljon ihmisiä. Tosiaan, tosi paljon ihmisiä täällä! Vau.

Kutsut ovat palatsissa.
Törppö tuijottaa kattomaalauksia ja kultauksia pää kenossa ja suu auki. Diplomaatti tapaa tällä välin Kuninkaan, Kuningattaren, Paavin ja Metallican.

Kutsut ovat edustuston päällikön residenssissä eli edustusasunnossa.
Diplomaatti on kuin kotonaan. Törppö hikoilee ajatellessaan että tällä asuessa ei saisi koskaan, siis koskaan, läikyttää yhtään kaakaota. Ei mihinkään. Siis yhtään!

Illallisilla puhutaan ulkopolitiikasta.
Diplomaatti ja hänen kollegansa puhuvat toistensa suuhun innosta hehkuen kuitenkin vältellen minkäänlaisten mielipiteiden esittämistä. Heidän välissään istuu vaitonaisia törppöjä, puolisoita. Jos Törpöllä on oma mielipide, hän puristaa kauhuissaan suutaan kiinni. Ettei mielipide vain vierähtäisi pöydälle kuin eilinen karvapallo kissan suusta. Siinäpä vasta kansainvälinen skandaali!

Jos Törpöllä ei ole mielipidettä, hän miettii onko ulkopolitiikka yleisluontoista small talkia vai erikoisaihe. Voisiko yrittää kysyä, katsoiko kukaan muu eilisen Kadonneen jäljillä? Eivät ne kuitenkaan katsoneet. Mut hei, Euroviisuthan on jo puolen vuoden päästä..!

Illallisilla tarjotaan outoa ruokaa.
Mitä oudompaa ruokaa, sitä haltioutuneemmin diplomaatti sitä kiittelee. Törpön mielestä kyllä hyvä on hyvää ja outo on outoa.

Lounaskutsujen päätteeksi isäntä soittaa kasetilta puoli tuntia itse säveltämiään sielunmessuja.
Diplomaatti fiilistelee ja ihastelee. Törppö toivoo, että ikkunan takana on palotikkaat. Pudotusta on nimittäin muuten jonkin verran, ja kuiteskin perheenäiti jo sentään!

DSC_0253

Kangaskoru

DSC_0194

Heippa! Kirjoittelin teille aamulla mut en ehtinyt julkaista kun kuvatkin ja äh. Mut nyt tyypit nukkuu eli voilà eli täältä pesee!

* *

Nyt ei irtoa. Ei sulkakynä kiidä pergamentilla eikä sormet HP:n näppiksellä. Kauhea kirjoitushalvaus.

Lasteni kolmen viikon joululoma päättyi tunti sitten. Nuorempi luovutti ovella tuttinsa tarjottimelle ja vanhempi esitteli arvatenkin Hämähäkkimies-kelloaan.

Haen heidät kolmelta. Siihen on viisi tuntia.

Että mitäs sitä.

Palasimme Geneveen puolitoista viikkoa sitten. Kentältä pizzeriaan jossa oli tekolunta suihkuttava muovikuusi. Huhhuh. Huooh. Kauhu, hiki, lasku kiitos!

Sitten mulla oli kotiäitiviikko. ”Äiti EI puhelin! Puhelin tonne!” vaativat polven korkeudelta käsinuket ja lentokoneet. Okei okei nyt tää menee piiloon. Vai menetkö sä piiloon? Aha me mennään kaikki piiloon. Hmmm. Ei kai piiloni paljastu jos sieltä kuuluu hiljaista kuorimaveitsen ääntä? Tai jos jokunen peruna vierii vaikka esiinkin?

Kesken kotiäitiviikon pidettiin kenties ehkä hieman erikoiset illalliskutsut. Vieraiksi uskaltautui kaksi virkamiestä mieheni ministeriöstä. Isäntiä oli kolmea eri pituutta ja emäntiä tämä yks 169-senttinen. Pukeuduin siististi ja ripustin korun kaulaan. Mies antoi vieraille pizzalautaset polville telkkarin edessä. Vilkaisin sitä korua kaulassani ja istuin miestä tiiviisti tuijottaen sohvalle. Muut tuijottivat telkkaria.

Onneksi, onneksi etelämaalaiset ovat äärimmäisen lapsiystävälisiä. Jopa virkamiehet! En tiedä miten suomalaiset virkamiehet olisivat suhtautuneet märkiin pusuihin ja kymmenien pikkuautojen huiskimiseen vieraan kangaskorulla. Se kai jotenkin näytti autopesulan harjoilta. Ja ne pikkuautot kaikki hirveässä pesun tarpeessa. Ihan hirveässä!

Tänään, ekana 2015-tarha-aamuna nukuin rennosti pommiin. Tuli kiire. Saatoin tarhaan- ja töihinlähtijät autotalliin.

Roikuin autossa pusuttelemassa ja toivottelemassa hauskaa päivää. Turvaistuimesta kuului käskevä ”Äiti EI! Äiti sinne! Äiti kotiin!”

Tulin kotiin. Oli hiljaista.

Tuli kirjoitushalvaus.

20140930_160329

Vähän makaamaan

Nyt on ihan kauhea Suomi-kaipuu päällä. Se alkoi itsenäisyyspäivän tienoilla, vahvistui lätkäkarkkien ajattelemisesta ja raivoaa nyt täysin hallitsemattomasti.

Joulu jo melkein päällä ja mä vielä täällä käkikellojen pauhussa!

Tai no pauhussa ja pauhussa. Ei niitä täällä nyt suorastaan tauotta kuule. Meidän kotona esimerkiksi ei koskaan. Mut väärässä maassa olen!

Tulis jo tiistai!

Ikäväni ilmenee koko ajan huolestuttavammilla tavoilla. Eilen meillä esimerkiksi kävi vieraita syömässä. Energiataso oli vierailun aikana melko korkealla. Meno oli juuri sellainen kuin mieheni sukulounailla joissa kuka tahansa voi seota ja huutaa brlämbrrrrrbrbrbr uuniperunalleen eikä kukaan lotkauta korvaansakaan.

Sitten mä, illan emäntä hymyilin ystävällisesti vieraille ja hipsin omaan huoneeseeni.

Omaan sänkyyn.

Vähän makaamaan. Viideksi minuutiksi.

Tuli vain sellainen tunne. Että jos mä en nyt saa vähän rauhaa ja hiljaisuutta niin mä teen jotain mitä kukaan ei koskaan ole tehnyt diplomaattiperheillallisilla.

Omaan sänkyyn makaamaan on satavarmasti juossut monikin diplomaatinrouva elämänsä varrella. Enemmistö luultavasti! Ei mikään iso juttu. Normipäivä. Normikohtaus. Normirouva normisängyssään normit viisi minuuttia poski peitossa.

Tuli vaan tunne et on pakko löytää vähän hiljaisuutta. Päästä mökille. Jäälle! Leikkimökkiin. Tai jos edelliset ei mahdollisia, omaan sänkyyn. Viideksi minuutiksi vain!

Rauhaa ja hiljaisuutta. Sellaista mä rankan muuton jälkeen eli nyt just, nyt just tänään tarvitsisin. Sellaista just todella todella suomalaista rikkumatonta hiljaisuutta kuin esimerkiksi Turku-Helsinki -InterCityssä klo 09.03 tiistaiaamuna oli se täynnä tai tyhjä.

Olisko kellän Geneven lähistöllä lainata tiistaihin asti?