Väliaikaista

Se ei oo mikään vitsi että Sveitsissä on kaunista.

Täällä on niin kaunista, että ottaa hengen päälle.

Ahistaa.

Huimaa.

Silmissä sumenee.

Itkettää.

Puhisuttaa.

Ja niin sitä haluaisi jäädä.

Aloittaa elämän.

Kasvaa ja kaulailla.

Ostella tiskiharjoja.

Mut ei!

Väliaikaista tämäkin onni.

Hitto!

Mainokset

Vahingoittaminen ehdottomasti kielletty

Mies lähti työmatkalle.

20161004_085056-2

Tuuli yltyi ja paiskasi aamuisin naamalle talven. Kukat jäätyivät yhdessä yössä puihin.

20161004_084954

Lasten koululla harjoiteltiin piiloutumista hyökkäyksen varalta.

Minä sairastuin. Menin sänkyyn. Appikset veivät lapset kouluun.

Juuri samaan aikaan eräässä paikallisessa perheessä meiltä parin korttelin päässä kouluun lähtö kai sujui todella huonosti.

Ampujan jäljiltä kaksi veristä ihmistä jäi taistelemaan hengestään.

Pukumies pakeni tyttölapsi ja ase mukanaan.

20161004_085516-2

Satans perkele etten paremmmin sano taas tätä menoa!

20161004_084634

Niin se tosiaan on, että kouluissa pitää harjoitella sitä piiloutumista ja ovien lukitsemista.

Sairaat tyypit ovat lähellä sinua. Tai ainakin minua, meitä (taas).

20161001_165925-2

Te, perhekriisin kourissa tuskaiset miehet ja naiset,

voisitteko ystävällisesti pitää mielessä tämän:

interdiction-de-tirer

Ampuminen kielletty, vaikkei toinen enää rakastaisikaan

Eli:

eron-sattuesssa

Liikennemerkkikuvat mun tekemiäni Pixabayn kuvan pohjalta – Saa jakaa ihan vapaasti.

Kaikella mikä niissä on

DSC_10851.jpgDSC_01581.jpgDSC_01841.jpgDSC_00971.jpgDSC_10780.jpgDSC_01641.jpgDSC_02001.jpg

DSC_00281.jpg

Nyt ne menivät ja valmistuivat luokiltaan. (Täällä on päiväkodissakin luokat, mais bien sûr.)

Mä en tiedä miten päin olisin.

Mä huiskutan. Vilkutan niille kun ne seisovat lavalla ja hymyilevät meille kaikella rakkaudella, kokemuksella ja ilolla joka niissä on.

Ja että syksyllä kouluun?

Opettaja ei pysty lopettamaan itkemistä. Anteeksi anteeksi tämä poraaminen.

Ei se mitään.

Itkisin mäkin. Mut munpa ei tarvi. Me ollaan yhdessä koko kesä!

DSC_11261.jpg

 

Ja syksykin.

Taliah

Kesäkuu tuli, lapsi joutui sairaalaan. Muutamaksi päiväksi vain, onnekkaiden kerrokseen.

Seuraavana päivänä huoneeseen tuotiin metallisessa pinnasängyssä kolmevuotias kiharapäinen tyttö.

DSC_0908

Poikani ja Taliah hengittivät kilpaa lääkkeitä. Öisin he yrittivät nukkua piippaavien näyttöpäätteiden välkkeessä ja sairaanhoitajien kulkiessa ovista.

cropped-dsc_0156-2.jpg

Taliah´n äiti oli ystävällinen. Hän oli ystävällinen ja sitten hän oli väsynyt. Pieni   tuttisuinen Taliah ei mitenkään olisi jaksanut pysyä kahden neliömetrin kokoisessa sängyssään tunti toisensa jälkeen.

Heiltä menivät näyttävästi hermot. Me opimme kaikenlaista ranskaa.

DSC_0864

Tahlian isällä oli ollut häntä ikävä. Hän ei olisi malttanut lakata kutittamasta tyttöä. Lopulta isä lähti ja itkuinen pörrötukka nukahti häkkisänkyynsä myöhään iltayöllä. Äiti painoi päänsä tyynyyn.

Monitorit alkoivat piippaamaan ja välkkymään, ensin yksi sitten toinen. Äiti nousi ja minäkin, äiti. Yö alkoi, paheni ja rauhoittui.

20140907_121701

Hitaasti, hitaasti valkeni.

20160601_1705411

Kolmantena päivänä me saimme alkaa jännittää kotiutusuutisia. Hermoilimme koko päivän iltaan asti. Taliah´n äiti tsemppasi ja piti iloisesti peukkuja. Kun saimme luvan alkaa pakkaamaan, hän hävisi hyvästelemättä. Olisin vielä halunnut sanoa jotain. Varmaan että tajuan.

DSC_0846

Hississä poikani läppäsi pienellä rakkaalla kädellään ison voitonmerkin käteeni. Hänpä nitisti sen pöpön!

Kotona odotettiin jo kovasti veljeä kotiin.

2016-06-02-21.21.38.jpg.jpg

 

 

 

Puolitoista vuotta sitten

saavuimme keskellä yötä Geneven kentälle. Sunnuntai vaihtui juuri maanantaiksi.

Seuraavana aamuna mies kietoi krakan kaulaan ja lähti puoli yhdeksältä töihin. En muista mitä teimme poikien kanssa. Kai pahoja lihapullia väsyneen hotellihuoneiston väsyneessä uunissa.

Illalla menimme kaikki neljä ulos vastapäiseen puistoon. Oli lämmintä, kuivaa ja rauhallista. Otin kuvia yhdestä rattaissa ja kahdesta muusta suihkulähteellä. Olo oli iloinen.

DSC_0049

Puolentoista vuoden päästä on syyskuu 2017. Alkaa viimeinen syksymme täällä.

Se rattaissa istunut aloittaa koulun ja tekee iltaisin kirjoitusläksyjä. Vinguttaa musiikintunneilla veljensä luokkatoveriensa kanssa epävireistä viulua. Isompi tuo koulusta kotiin vaikeampia ja vaikeampia projekteja. Haluaa mennä kavereille yöksi ja pelata siellä konsolipelejä iltamyöhään.

Mä opetan ehkä vielä Suomi-koululla. Opiskelen ehkä vielä, tai sitten omat projektit ovat jo vieneet mennessään. Höpöttelen alakoulun pihalla tihkusateessa puoli neljältä iltapäivällä koulupoikiani odotellessa.

Kaiken tämän alla maanjäristys on tulossa. Mannerlaatat puskevat vaivihkaa toisiaan vasten.

2015-02-13 14.21.50

Mutta se on silloin.

Nyt on nyt, ja nyt on rauhallista.

On hyvin aikaa olla onnellinen.

Supermies vuorilla

20160216_180543Parasta tässä älyttömässä muuttosirkuksessa on tietenkin seikkaileminen. Yksin ei ole kiva seikkailla, eikä miehelläni ole talviurheiluhimoja iltaseitsemältä kotiutuessaan. Siksi riemastuimme eilen kaikki vanhempieni saapumisesta. Meillä on hiihtoloma, isovanhemmat ja päivät pitkät aikaa huikeille talviseikkailuille!

Emme paljoa pähkäilleet. Kapusimme vuoren huipulle heti tänään. No Seatilla, mutta kuitenkin. Vuorelta näimme lentokoneita jossain alhaalla, kokonaisia kaupunkeja ja aika paljon Genevenjärven vastarantaa. Melkein alkoi huimata, ei voinut toljottaa.

Laskeuduimme vähän vuoren toista puolta ja avasimme auton ovet raittiiseen ilmaan. Sekosimme hiukan lumesta. Se oli niin pehmeätä ja sitä oli niin paljon. Aurinkokin paistoi ja pulkkamäessä vallitsi sellainen rauha.

20160217_151730

Mäet olivat sileitä ja vauhdikkaita. Poikien pulkkien jarrut kirskuivat. Lumi kasteli suu suki hymyilevät onnelliset pikku naamat. Sain kiinni lapsen pulkanperästä. Viime hetkellä, ilmassa vaakatasossa lentäen kuin luminen, naisen näköinen toppa-asuinen Supermies.

Ei räksähtänyt eikä itkettänyt. Lapsi oli ehjä, samoin meikämies, pulkka ja kevyen liikenteen väylä. Supermiestä melkein huvitti!

20160217_152139

Mies tuli puvussaan krakaa hölläten kotiin iltaseitsemän jälkeen. Kotona oli punaposkista porukkaa suunnittelemassa huomista seikkailua.

20160217_170158

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä sirkus on tapa siinä missä muutkin elää oma ainoa elämä.

(Niin.Ura tai ei... Vaikka voishan semmosenkin jo kai ottaakin..?)

 

Sveitsiläinen piiloleikki

Satans perkele, nyt ne älykääpiöt on tulleet tänne.

20151207_181011.jpg

Jossain kolossa ne nyt kyyhöttävät odottaen.  Lähtöä Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Syyriaan, paratiisiin.

Kylläpä niitä odottaa taivaan porteilla kalsea ylläri. Toivottavasti lähtevät sinne ihan yksin.

Geneveläiset ei mukaan kerkiä. Eikä naapurit.

Paska matkaseura ei kiinnosta täällä ketään, joten alkakaahan heittää!

 

Muokattu 14.12: Aloituslauseeseen lisätty uutislinkki http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449724275303.html Geneven terroristijahdista

 

Draamakohtaus

20150926_215753Kirjoituskurssilta tuli läksyä. Huomiseksi pitäisi saada aikaiseksi draamakohtaus. Ei sellainen meidän talon tavallinen draamakohtaus, jonka alussa isä on myöhässä töistä, äiti ei ole syönyt ja lapsi vie veljeltä yhdeksännen lelun. Vaan näytelmä-, elokuva- tai kuunnelmakohtaus. Mitä mä nyt yleensäkin kirjottelen CarreFour -ajojen välissä. Kyyllä, ja aikana.

Nyt on sitten pikkuinen tekstinretale koossa. Kysyisin mielelläni mielipidettänne ennen sen lähettämistä. En kuitenkaan mitenkään voi. Pelkään näet että tekstiä kenties vahingossa silmäilevä Suomi-koulupomo tai -vanhempi voisi virheellisesti luulla, että olen mies, väsynyt, ja muuttamassa Intiaan. Vai voisiko tuo olla tekosyy? Joka tapauksessa: en taida rohjeta tuoda tekstiäni tänne. Voin kuitenkin mielelläni paljastaa  harjoituskohtaukseni jujun: väsynyt mies haluaa muuttaa Intiaan.

Suomi-koulusta tulikin mieleeni.

”Mä osaanki viittä kieltä”, kehaisi eräs 5-vuotias suomikoululainen tällä viikolla. Lapsi luetteli kaikki viisi. Open teki mieli pudottaa leuka lattiaan. Toinen samanikäinen muutti juuri maailman toiselta laidalta, ja nyt hän istui piiriin kanssamme. Tuosta vain. Hyppäsi porukoihin, liittyi jengiin, ryhtyi kaveriksi.

Keräilin leukaani lattialta. Yritin käynnistää musan. Se ei onnistunut, joten laittauduin loilottamaan. Kailotuksesta ja loilotuksesta kului ääni. Mutta kivaa oli taas. Ja hienoja tyyppejä. Lyhyitä, rohkeita, hienoja tyyppejä. Kyllä menen mielelläni taas tällä viikolla! Vaikka vähän jännittäiski.

Oma 5-vuotiaamme ei enää ilmeisesti olekaan 5-vuotias, vaan 10. Yhtäkkiä hän osaa pyöräillä ilman apupyöriä, lukea englantia, mätkiä tennispalloa, kertoa tunteistaan ranskaksi, sekä syödä ruokia joista ei pidä. Me aktiiviset vanhemmat panostimme näihin viemällä hänet eskariin, missä hän oppi tämän kaiken. Odotamme häntä ensi vikolla koulusta kotiin kevarilla kihlattu kyydissään. Tai golfkärryllä viulu sylissään, tarkemmin ajatellen. Elämme ihmeellisiä aikoja. Otamme paljon kuvia. Varsinkin siitä golfkärrystä sitten.

Nyt mä rupeen hiomaan väsyneen miehen valitusta. Siitä tulee koomista. Koomista draamaa. Hyvät yöt ja halit Genevestä!