Vähän makaamaan

Nyt on ihan kauhea Suomi-kaipuu päällä. Se alkoi itsenäisyyspäivän tienoilla, vahvistui lätkäkarkkien ajattelemisesta ja raivoaa nyt täysin hallitsemattomasti.

Joulu jo melkein päällä ja mä vielä täällä käkikellojen pauhussa!

Tai no pauhussa ja pauhussa. Ei niitä täällä nyt suorastaan tauotta kuule. Meidän kotona esimerkiksi ei koskaan. Mut väärässä maassa olen!

Tulis jo tiistai!

Ikäväni ilmenee koko ajan huolestuttavammilla tavoilla. Eilen meillä esimerkiksi kävi vieraita syömässä. Energiataso oli vierailun aikana melko korkealla. Meno oli juuri sellainen kuin mieheni sukulounailla joissa kuka tahansa voi seota ja huutaa brlämbrrrrrbrbrbr uuniperunalleen eikä kukaan lotkauta korvaansakaan.

Sitten mä, illan emäntä hymyilin ystävällisesti vieraille ja hipsin omaan huoneeseeni.

Omaan sänkyyn.

Vähän makaamaan. Viideksi minuutiksi.

Tuli vain sellainen tunne. Että jos mä en nyt saa vähän rauhaa ja hiljaisuutta niin mä teen jotain mitä kukaan ei koskaan ole tehnyt diplomaattiperheillallisilla.

Omaan sänkyyn makaamaan on satavarmasti juossut monikin diplomaatinrouva elämänsä varrella. Enemmistö luultavasti! Ei mikään iso juttu. Normipäivä. Normikohtaus. Normirouva normisängyssään normit viisi minuuttia poski peitossa.

Tuli vaan tunne et on pakko löytää vähän hiljaisuutta. Päästä mökille. Jäälle! Leikkimökkiin. Tai jos edelliset ei mahdollisia, omaan sänkyyn. Viideksi minuutiksi vain!

Rauhaa ja hiljaisuutta. Sellaista mä rankan muuton jälkeen eli nyt just, nyt just tänään tarvitsisin. Sellaista just todella todella suomalaista rikkumatonta hiljaisuutta kuin esimerkiksi Turku-Helsinki -InterCityssä klo 09.03 tiistaiaamuna oli se täynnä tai tyhjä.

Olisko kellän Geneven lähistöllä lainata tiistaihin asti?

Mainokset

Menoliput

Jouluvalosarjoista toimii vielä yksi. Kahden muun kohtaloksi kävi lapsi. Onneksi ei toisin päin!

Ehkä sinänsä huono idis sarjoittaa joulu kotiin joulukuun alussa. En vain keksinyt miten muutenkaan harmaan ja sateisen ”talven” saisi kulumaan. No joka tapauksessa – hauskaa oli vaikka kuusi pimenikin!

Täällä on pikkuisen erikoinen tilanne päällä. Meillä on jouluksi lentoliput Suomeen mutta ei paluulippuja. Mies hankki univelkapöllyissän nimittäin paluulennot 27.1. eli kuukauden liian myöhään. Pitkäksi olisi käynyt työmatka Suomesta Geneveen joten peruutti paluuliput.

Jihuu!

IMG_8152 (2)

Haaveilen nyt salaa että rahaa ei yhtäkkiä enää riitäkään paluulentoon. Enää koskaan. Jäädään meiän porukoiden leikkimökkiin asumaan. Ai niin se myytiin. No kai se vielä jossain on?

DSC_0229

Laitan meidän kolmikieliset tenavat samaan päiväkotiin jota itse kävin. Vien ne paikallisen jäähallin katsomoon kiipeilemään jotta oppivat syömään lätkäkarkkeja. Kai niitä vielä tehdään? Koulun vapaalipuilla voivat juosta koriskatsomon alla hippaa kun kotijoukkue donkkaa niin että lattia vinkuu ja hiki lentää vierasjoukkueen valmentajan rilleihin ja viiksiin. Ihan oikein sille!

DSC_0035 (2)

Sohvalla hyppelijät lähetetään pitkälle hiihtolenkille eväinään rusinoita ja mehua.

Ei pitäisi tehdä tiukkaa koska käyvät kuitenkin hiihtokoulussa ja hiihtävät sieltä  yksin kotiin.

Juu!

DSC_0122 (2)

Itse asiassa voivat hiihtää joka paikkaan. Kouluun ja kaverille ja harrastuksiin. Jos on vähän hiekoitettu niin ojassa vaikka. Ja kesällähän on pyörät.

Helkamat. Kai niitä tehdään vielä?

13-vuotiaina sitten reippaina lusimaan yläastetta sinne betonilaatikkoon. Ihailemaan äitinsä sanataidetta hissanluokan seinässä.

Perjantai-iltaisin kaupungille.

DSC_0181 (2)

Hei, hei! Mistä tää riivatun unelman saa pysähtymään?

Tai voitaisko edes vähän kelata taaksepäin? Siihen kun ne menevät yläasteelle. Otan ne kotikouluun! Just ennen kuin lukevat sen seinäkirjoituksen.

DSC_0164 (2)

Jollei ne paluulipun rahat sitten just silloin löydykin toisen takin taskusta!