Villi veli

Kaksi kaunista:

Vilkas jä vikkelä pikkuinen.

Tumma ja pitkä, kaksi vuotta järkevämpi.

Kun ne ovat yhdessä, niiden perässä ei oikein tahdo pysyä kukaan.

Toisilleen ne ovat kuitenkin tuki ja turva.

Tuki, turva ja villi veli.

Ilman toista, mitä toinen on?

Sitä ei kukaan halua koskaan tietää.

Kunpa ei koskaan tarvitsisikaan.

Mainokset

Hapankorppu vai voisarvi?

20161004_08463420161021_110152.jpg

Ensimmäinen kansainvälinen sukupolvi. Johonkin sellaiseen mekin kai kuulumme.

Opimme koulussa kieliä. Deittailimme niillä harjoituksen vuoksi. Ja koska se oli hauskaa.

Vähän vanhempina pyörimme kriittisinä Ikeoissa.

Vatuloimme tuskissamme tavallisen tai juustonaanin välillä.

Saimme suloisia ristiverisiä lapsia, jotka oppivat päiväkoti-iässä asioita, joita me emme osaa vieläkään. Kolmekymppisinä. Nelikymppisinä. Emme osaa.

Kasvatamme lapsiamme koko ajan epätietoisina siitä, mikä heille olisi parasta.

Kun ei ole mitään yhtä tai kahta tapaa elää, ei yhtä kieltä, yhtä yhteisöä, perinnettä – ei edes kahta, joista valita!

Ei ole naisten ja miesten töitä.

Ei ole vuodenaikaan sidottuja velvollisuuksia. Sukupolvien jaettua arkea eikä hierarkiaa.

Ei mitään entistä, ei mitään vanhaa.

Voiko kotiin palkata siivoojan, vai onko se omien isovanhempien pettämistä? Äidin ja isän?

Voiko lapsille antaa joskus aamiaiseksi voisarven hapankorpun sijaan?

Montako kieltä on liikaa?

Voi vain mennä ja hapuilla.

Törmätessä pussailla.

Halailla ja kuiskata rakastan sua niille taitaville pienille.

Toisen sekoillessa erityisen pahasti, sillekin.

Toivoa, että ne pienet taitavat haluavat vielä nähdä kun ollaan vanhoja.

Me halutaan!

Meni ekalle

2016-09-17-16.01.50.jpg.jpg2016-09-18-15.16.47.jpg.jpg

Kalastaja meni ekalle.

Sveitsin ekalle. Mut kuitenkin!

Hän jatkaa Suomi-koulua ja kreikan tunteja. Huitoo keltaista palloa, ja illalla örkkejä ruudulla.

Lukee meille et saatais unta.

Kiusaa veljeään kevyesti syödessään virnistellen aamupalalaa.

Hänellä on oma hieno pöytä. Sen laatikoissa piileskelee vilkkuvia ja pelottavia minikokoisia juttuja.

Hänellä on iso reppu selässä ja siellä kirjoitusläksyt.

Hampaat ovat jo melkein kasvaneet eteen takaisin. Niillä sitä leipää puraisee kätevästi.

Ekaluokkalaisellani on tyttökavereita ja poikakavereita. Naapurikavereita, Suomi-kavereita ja Kreikka-kavereita.

Veljen kavereita. Tenniskavereita. Kreikan tuutori.

Parasta on juosta ilman aikuisia isolla koulun pihalla näiden kaikkien kanssa (paitsi kreikan tuutorin).

Uuden luokan ikkunan ulkopuolella sataa hiljalleen. Syksy hiipii nurkista tennishallin keskelle. Tänne vaan! Lämään! Kato näin, äiti.

Kato!

 

Pensaassa

1992

Avainta ei repusta löydy, mutta postilaatikossa on mulle kirje! Kaunis vaaleansininen, tuoksuva kirje. Revin kuoren auki karviaismarjapensaan vieressä.

Syön, tuulee, luen.

Poneista. Pojista. Maikoista.

Aurinko paistaa tuulessa keinuvien karviaisten läpi ja tukkaa menee suuhun. Mä luen kirjeen uudestaan. Hiukset tuoksuvat hyvältä ja kirje myös.

Kahdelta Rosa tikittää vihdoin pihaan Tunturillaan. Mutta eihän silläkään ole avaimia! Menen vihaisena takaisin pensaaseen.

2016-07-31-22.17.01.jpg.jpg

 

2016

Poika seisoo vadelmapensaiden välissä ja syö. Syö ja höpöttää. Lapsen ympärillä kolmsataatuhatta lehteä liikkuu ja havisee tuulessa.

Lapsen veli on tallilla hihkumassa. Maailma syöksyy sokeana eteenpäin ympäri aurinkonsa. Poika syö ja on.

On kesä.

IMG_4082

 

Mahtuuko kesän kyytiin?

Suomen ja Sveitsin kesissä on yksi vissi ero.

20160702_153324.jpg

Suomen kesään kuuluu kauhea hätä siitä että se menee jo ohi.

DSC_1063.JPG

Kesäkuussa iskee vääjäämätön epätoivo siitä, että taaskaan kesän kyytiin ei mahdu.

Kaikki muut ovat siellä ja vilkuttavat riemukaasti. Kesä kiihdyttää asemalta.

Omat jalat polkevat näkymättömässä suossa, kun yrittää turhaan ponnistella mukaan kesän menoon.

20160521_172210.jpg

Ja aina se jättää.

DSC_0214.JPG

Sveitsin kesään ehtii hitaampikin torvelo.

20160702_182539.jpg

Se ei kiirehdi pois heti tervehdittyään. Se jää ihan juttusille.

Sille voi antaa halin ja siltä saa haleja.

DSC_0219

Jokusen päivän voi viettää sisälläkin. Sveitsin kesä odottaa pihalla kärsivällisesti hymyillen että nostat pääsi pyykkikorista.

Tulet kun tulet!

Kyllä mä venaan sua.

Mut ota hyvä ihminen laastareita noille lapsilles.

Voit kohta meinaan tarvita.

Kaikella mikä niissä on

DSC_10851.jpgDSC_01581.jpgDSC_01841.jpgDSC_00971.jpgDSC_10780.jpgDSC_01641.jpgDSC_02001.jpg

DSC_00281.jpg

Nyt ne menivät ja valmistuivat luokiltaan. (Täällä on päiväkodissakin luokat, mais bien sûr.)

Mä en tiedä miten päin olisin.

Mä huiskutan. Vilkutan niille kun ne seisovat lavalla ja hymyilevät meille kaikella rakkaudella, kokemuksella ja ilolla joka niissä on.

Ja että syksyllä kouluun?

Opettaja ei pysty lopettamaan itkemistä. Anteeksi anteeksi tämä poraaminen.

Ei se mitään.

Itkisin mäkin. Mut munpa ei tarvi. Me ollaan yhdessä koko kesä!

DSC_11261.jpg

 

Ja syksykin.

Neljä vuotta

 

dsc_0453-3.jpgTässä hän on vuosi sitten ja nyt.

Tai no, hänen leukansa! Mutta eikö olekin söpö leuka?

Meillä juhlitaan synttäreitä aina pidemmän kaavan kautta. On eri porukoita eri paikoissa ja kaikki haluavat tietty juhlia meidän höpsöä, joten festivaalit kestävät joskus jopa pari viikkoa. Onko se paha?

Minä ja pojat ollaan juhlaihmisiä. Mies yleensä tulee kuudelta kotiin ja näyttää siltä kuin haluaisi tehdä ovella piruetin salkkuineen ja palata takaisin töihin. Mutta poika on iloinen. Ja veli ja äiti. Mies heltyy ja alkaa siivoamaan.

DSC_09760.jpgIMG_3470.JPG
Ja kattokaa ny sitä!

DSC_05861.jpg

WP_20160429_11_16_44_Pro.jpg20160517_190118.jpg20160517_153505(0).jpg

Etteikö Suomessa pikku pikku juhlia?IMG_35131.jpg

Ja toisia ihan pieniä kotona Suomi-kerhokavereille?
IMG_3426.JPG

Vielä yksiä pikkuriikkisiä tarhakavereille?
IMG_37321.jpg

Ja pitäähän sitä varsinaisina synttäreinäkin kakkua maistaa!

Vai..?

 

 

 

Taliah

Kesäkuu tuli, lapsi joutui sairaalaan. Muutamaksi päiväksi vain, onnekkaiden kerrokseen.

Seuraavana päivänä huoneeseen tuotiin metallisessa pinnasängyssä kolmevuotias kiharapäinen tyttö.

DSC_0908

Poikani ja Taliah hengittivät kilpaa lääkkeitä. Öisin he yrittivät nukkua piippaavien näyttöpäätteiden välkkeessä ja sairaanhoitajien kulkiessa ovista.

cropped-dsc_0156-2.jpg

Taliah´n äiti oli ystävällinen. Hän oli ystävällinen ja sitten hän oli väsynyt. Pieni   tuttisuinen Taliah ei mitenkään olisi jaksanut pysyä kahden neliömetrin kokoisessa sängyssään tunti toisensa jälkeen.

Heiltä menivät näyttävästi hermot. Me opimme kaikenlaista ranskaa.

DSC_0864

Tahlian isällä oli ollut häntä ikävä. Hän ei olisi malttanut lakata kutittamasta tyttöä. Lopulta isä lähti ja itkuinen pörrötukka nukahti häkkisänkyynsä myöhään iltayöllä. Äiti painoi päänsä tyynyyn.

Monitorit alkoivat piippaamaan ja välkkymään, ensin yksi sitten toinen. Äiti nousi ja minäkin, äiti. Yö alkoi, paheni ja rauhoittui.

20140907_121701

Hitaasti, hitaasti valkeni.

20160601_1705411

Kolmantena päivänä me saimme alkaa jännittää kotiutusuutisia. Hermoilimme koko päivän iltaan asti. Taliah´n äiti tsemppasi ja piti iloisesti peukkuja. Kun saimme luvan alkaa pakkaamaan, hän hävisi hyvästelemättä. Olisin vielä halunnut sanoa jotain. Varmaan että tajuan.

DSC_0846

Hississä poikani läppäsi pienellä rakkaalla kädellään ison voitonmerkin käteeni. Hänpä nitisti sen pöpön!

Kotona odotettiin jo kovasti veljeä kotiin.

2016-06-02-21.21.38.jpg.jpg

 

 

 

Puolitoista vuotta sitten

saavuimme keskellä yötä Geneven kentälle. Sunnuntai vaihtui juuri maanantaiksi.

Seuraavana aamuna mies kietoi krakan kaulaan ja lähti puoli yhdeksältä töihin. En muista mitä teimme poikien kanssa. Kai pahoja lihapullia väsyneen hotellihuoneiston väsyneessä uunissa.

Illalla menimme kaikki neljä ulos vastapäiseen puistoon. Oli lämmintä, kuivaa ja rauhallista. Otin kuvia yhdestä rattaissa ja kahdesta muusta suihkulähteellä. Olo oli iloinen.

DSC_0049

Puolentoista vuoden päästä on syyskuu 2017. Alkaa viimeinen syksymme täällä.

Se rattaissa istunut aloittaa koulun ja tekee iltaisin kirjoitusläksyjä. Vinguttaa musiikintunneilla veljensä luokkatoveriensa kanssa epävireistä viulua. Isompi tuo koulusta kotiin vaikeampia ja vaikeampia projekteja. Haluaa mennä kavereille yöksi ja pelata siellä konsolipelejä iltamyöhään.

Mä opetan ehkä vielä Suomi-koululla. Opiskelen ehkä vielä, tai sitten omat projektit ovat jo vieneet mennessään. Höpöttelen alakoulun pihalla tihkusateessa puoli neljältä iltapäivällä koulupoikiani odotellessa.

Kaiken tämän alla maanjäristys on tulossa. Mannerlaatat puskevat vaivihkaa toisiaan vasten.

2015-02-13 14.21.50

Mutta se on silloin.

Nyt on nyt, ja nyt on rauhallista.

On hyvin aikaa olla onnellinen.