Liukurilla kaupungin katolla

saleve

saleveview

Kuvat: Iskä

 

 

Legokaupunki Geneve siellä alhaalla. Pienet nenät kiinni kaapelivaunun ikkunassa.

Liukurilla mäkeä kaupungin katolla.

Ilo liikkuu mäessä ja sydämessä. Aurinko paistaa lumisiin pipoihin ja alas laaksoon.

 

Mainokset

Supermies vuorilla

20160216_180543Parasta tässä älyttömässä muuttosirkuksessa on tietenkin seikkaileminen. Yksin ei ole kiva seikkailla, eikä miehelläni ole talviurheiluhimoja iltaseitsemältä kotiutuessaan. Siksi riemastuimme eilen kaikki vanhempieni saapumisesta. Meillä on hiihtoloma, isovanhemmat ja päivät pitkät aikaa huikeille talviseikkailuille!

Emme paljoa pähkäilleet. Kapusimme vuoren huipulle heti tänään. No Seatilla, mutta kuitenkin. Vuorelta näimme lentokoneita jossain alhaalla, kokonaisia kaupunkeja ja aika paljon Genevenjärven vastarantaa. Melkein alkoi huimata, ei voinut toljottaa.

Laskeuduimme vähän vuoren toista puolta ja avasimme auton ovet raittiiseen ilmaan. Sekosimme hiukan lumesta. Se oli niin pehmeätä ja sitä oli niin paljon. Aurinkokin paistoi ja pulkkamäessä vallitsi sellainen rauha.

20160217_151730

Mäet olivat sileitä ja vauhdikkaita. Poikien pulkkien jarrut kirskuivat. Lumi kasteli suu suki hymyilevät onnelliset pikku naamat. Sain kiinni lapsen pulkanperästä. Viime hetkellä, ilmassa vaakatasossa lentäen kuin luminen, naisen näköinen toppa-asuinen Supermies.

Ei räksähtänyt eikä itkettänyt. Lapsi oli ehjä, samoin meikämies, pulkka ja kevyen liikenteen väylä. Supermiestä melkein huvitti!

20160217_152139

Mies tuli puvussaan krakaa hölläten kotiin iltaseitsemän jälkeen. Kotona oli punaposkista porukkaa suunnittelemassa huomista seikkailua.

20160217_170158

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä sirkus on tapa siinä missä muutkin elää oma ainoa elämä.

(Niin.Ura tai ei... Vaikka voishan semmosenkin jo kai ottaakin..?)

 

Entisen vauvan synttärit

 

Ph034

Kuva: Viola Carnelos 2010

Tällä viikolla meillä juhlittiin myös entisen vauvan 6-vuotissynttäreitä.

sibbe

En tajua miten me ollaan jo tässä!

ProfitisIlias30102010

Book presentation

DaBoys

2June2013

20150703_171452

Mut niin vaan ollaan!

 

Hän lukee. Kyselee. Rakentaa ja väittelee. Tulee syliin hetkeksi ja valuu taas pois.

Silloin tällöin saadaan vielä eskarista hakiessa pitää häntä hetken kädestä, mutta pian poika jo luistelee menemään. Pomppii, pyöräilee, ui, ajattelee.

Vaatekaapin ovenkahvassa riippuu tarroilla kiinnitettävä, tyylikäs musta kraka.

Se on juhlia varten.

Tämä poika ei todellakaan ole enää mikään vauva! Hänhän on jo 6-vuotias.

 

 

Pieni suuri tuntematon pyjamassaan

DSC_0306 (2).JPG

Syntymätön lapsi on vanhemmilleen ja koko maailmalle suuri arvoitus. Pieni suuri tuntematon, jonka tapaamista odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Me emme odota perheenlisäystä.  Emme saa näitä nykyisiäkään kiinni.

Joskus kuitenkin tuntuu, kuin nämä kaksi olisivat vieläkin yhtä suuri arvoitus meille kuin kuukausina ennen syntymäänsä.  Kun tuleva äiti ja isä arvuuttelivat minkälainen tyyppi oli meille matkalla.

Mistä lapsi kasvaessaan pitää, missä on hyvä, mitä haluaa tehdä ja millaisista leikeistä pitää? Mistä hän tulee kasvaessaan kiinnostumaan? Mistä hän ilahtuu, innostuu, mille kaikille hänen pieni sydämensä sykkii?

DSC_0002_3.jpg

Lastemme perustemperamentti ei niinkään enää ole meille suurikaan arvoitus. Ei, ei. Mitä tulee siihen kaikkeen muuhun, yllätymme kuitenkin edelleen päivittäin.

Kuvittelimme esimerkiksi että nuorempi lapsemme on kiinnostunut kirkonkelloista, autoa ja piiloleikistä. Sitten hän alkoi viime perjantaina palleroisilla pikku kätösillään kirjoittaa värityskirjaansa kavereidensa nimiä.  Tavasi ja liu’utteli äänteitä, pohti ja arvuutteli.

Leukani putosi. Aivoni säksättivät ja savusivat ylikierroksilla. Kuka tämä on? Kuka tässä nyt analysoi tarhakavereidensa nimiä ja kirjaa niitä  huolellisesti muistiin? Meidän vauveli? Nappula? Minimies? Pyjamariehukki?

DSC_1143 (3).JPG

Mä sain juuri kirjoittajakurssilta ekan arvosanan. Se oli vitonen. Eli yliopistossa oikein hyvä. Juhlin.

Sitten tajusin, että kolmevuotias kaahaa luultavasti seuraavalle kurssilleni, keulii edelle ja sieppaa vitoset nenäni edestä. Pyjamassaan riehuen.

En enää todellakaan yllättyisi siitäkään!

En yllättyisi mistään.

Kaikki pitäisi palauttaa

Nämä ovat nyt jo muistoja. Väsynyt henkilöni palasi kotiin Geneveen kahden Hämähäkkimieslaukkuisen kanssa viikko sitten.

En muista matkapäivästä paljoakaan. Arlandan leikkihuoneessa oli joko valtavia sieniä tai sitten mun pitää äkkiä soittaa jonnekin.

20150722_143255 (2)

Uusikaupunki se jäi taakse. Valokuvat jäi äidin läppärille. Aino kompastui omaan sänkyynsä ja jäi sinne.

20150716_155059 (2) 20150716_154718 (3) 20150716_155059

Uudessakaupungissa muutuin taas. Tapasin vauvan, epun, Helsingin kasvatin, uuteen kotiin muuttaneen ystävän ja naapurin ärtyisän pupun. Ällistelin erästä suloista lapsikatrasta ja autoa, johon he kaikki mahtuivat. Näytin omilleni, miten tehdään purkautuva kukkaseppele sekä missä viime keväänä näin kyyn. Esittelin kirkkoja ja Tokmannin.

Vikana iltana Ugissa pääsin terdelle hauskassa seurassa. Koska omat Uusikaupunki-kokemukseni painottuvat sattuneesta syystä menneisyyteen, intouduimme listaamaan asioita jotka Uuteenkaupunkiin pitäisi palauttaa.

Rakkaat kaupunginisät: Rantakadun Koppi-Heseä, junaa ja Pasklahden vaijeriylityskisaa kaipailtaisiin sinänsä kauniiseen puutalokaupunkiimme pikimmiten takaisin! 20150722_175020 (2)

T: Kaks mimmii vm. 81 ja 82

20150712_154219 (2)20150712_154427 (2)Oikeastaan kaikki pitäisi palauttaa.

Pääsenköhän jo jonnekin ennätysten kirjaan?

Suomi-nostalgian Geneven-ennätys nyt ainakin alkajaisiksi näihin nimiin!

Ainon Matkakuvia: Tukholma

Ei ole kuvia. Mutta voin kyllä mielelläni kuvailla näin sanallisesti muistikuviani eiliseltä päivältämme Tukholmassa.

Ensimmäisessä muistikuvassa perheemme ällistyy lentokentän pyöröovella Arlandan kaatosadetta.

Päätämme mennä hotelliin ja nukkua.

Toisessa Tukholman-kuvassa mies osoittelee hiki päässä kirkontorneja lasin läpi pitääkseen lapset hereillä taksimatkan ajan.

Kolmannessa Tukholman-kuvassa hotellin vastaanottovirkailija kertoo, ettei meille olekaan satamahotellissa huonetta.

Neljännessä kuvassa lapset eivät nukahda päiväunille huoneessa, joka lopulta löytyikin.

Viidennessä herään, kun joku astuu päälleni.

Kuudennessa matkakuvassa lapset vihdoin nukkuvat.

Seitsemännessä lapset pitää herättää.

Kahdeksannessa kuvassa kiirehdimme laivaterminaalille kaksi tuntia etuajassa päästäksemme äkkiä pois Tukholmasta.

Evoluution lomaolympialaiset

DSC_0770 (2)DSC_0799 (2)IMAG1979 (2)DSC_0711 (2)Ja vapaus koitti heille!

Paitsi no nukkuma-aika tietty.

Eikä saa edelleenkään ylenmääräisesti tömistellä.

Mut muuten!

Tarha-aamukammasta loppui piikit ihan yhtäkkiä ja alkoi pitkä, kuuma loma! Mä sain siitä heti hirveästi lisäenergiaa. Lienee evoluution sanelema juttu?

Evoluution lomaolympialaisissa parhaat selviytymismahdollisuudet lienee myös vanhemmilla, jotka eivät ota ylimääräistä ressiä blogeistaan. Täytynee siirtyä tuohon nokkelaan porukkaan nyt eikä heti! Säästetään voimat jauhelihan kanssa mittelöimiseen sekä tömistelyn kieltämiseen.

Ja halimiseen. Haliminen on evoluution kannalta suureksi eduksi, koska se lämmittää kaikkia. Ja suojaa ärtyneiltä alakerran naapureilta.

Näillä eväillä lomalle!

20150623_155657 (3)

Ps. Kesäloman kunniaksi avasin vihdoin Ei kai taas -blogille oman Facebook-sivun! Päivitän sinne aina heti ja välittömästi linkit uusiin postauksiin ja merkitsen muutenkin muistiin mielenkiintoisia havaintojani silloin kun on asiaa muttei aikaa. Blogini päivittyy syyskuulle asti hieman epäsäännöllisemmin, mutta sivuista tykkääminen tuo uudet postaukset ja muut kuulumisemme suoraan uutisvirtaasi – tervetuloa siis kipin kapin kaikki tykkäämään!

Halipainijuoksijoiden korkeanpaikanleiri

Jotenkin me saatiin tenavat, viisi kapsäkkiä, kannettava tietokone ja järkkärikamerani Seatin kyytiin vain puolitoista tuntia tavoiteajasta myöhässä. Se johtui varmaan siitä, että tänään ei lasten mielestä ilmeisesti ollut otollinen päivä halipainijuoksulle. Niin! Siis sille syleilyssä suoritettavalle parkour-lajille, jota meidän pojat on innostuneet harrastamaan ja kehittämään viimeisten viikkojen aikana.

Jaa mitenkö treenit sujuu? No sanotaanko että itse halipainitekniikka alkaa olla todella hyvällä mallilla, mutta juoksupuoli vaatii hienosäätöä, koska edelleen juostaan esimerkiksi kohti teräviä kulmia. Eli treenata vielä täytyy. Korkeanpaikanleiri onkin suunnitteilla heti huomiseksi erääseen matkustajakoneeseen. Lämmittelyt turvatarkastusjonossa. Havuja perkele!

20150212_112143 (3)


DSC_0789 (2)

Ajettiin tänään 250 kilsaa Baselin liepeille siksi, että lennetään huomenna lomalle Välimerelle miehelään tai siis anoppilaan. Siellä meitä ja lapsiamme odottaa melko samassa osoitteessa aika paljon kivaa porukkaa. Tarkemmin ottaen lasten isovanhemmat, isotätejä, isotätien miehiä, isän serkkuja, pikkuserkkuja, isän kummitäti ja kummityttö, kaksi koiraa, kaksi undulaattia ja lukematon määrä kulkukissoja parvekkeella. Introvertin onnela!

No ei vais, tuo talo bougainvillean peitossa on meidän lasten Onnela ihan isolla O:lla. Enkä mäkään pahakseni pistä loppujen lopuksi. Saatan jopa iloita jollain heikolla hetkellä. Luultavasti silloin, kun me miehen kanssa jätetään tenavat sinne suvun hoiviin ja mennään juomaan. Eikun siis syömään. Ja kun saan blogata. Ajella jeepillä kuvia ottamassa aurinkolipat alhaalla ja kuulla mitä kaikille kuuluu. Joogata kodikkaalla pikkusalilla. Syödä ja ajatella kaikkea parasta.

DSC_0808 (3)   DSC_0649 (2)DSC_0176 (2)

Sveitsin läpi oli muuten ihana ajaa. Tilan ja avaruuden tuntu säväytti joka puolella: jotenkin Sveitsissä taivaskin tuntuu olevan laajempi!

Mikä onkin tarpeen.

Huomennahan tarvitaan tilat sille korkeanpaikantreenille!

DSC_0815 (2) DSC_0810 (2) DSC_0793 (3)