Meni ekalle

2016-09-17-16.01.50.jpg.jpg2016-09-18-15.16.47.jpg.jpg

Kalastaja meni ekalle.

Sveitsin ekalle. Mut kuitenkin!

Hän jatkaa Suomi-koulua ja kreikan tunteja. Huitoo keltaista palloa, ja illalla örkkejä ruudulla.

Lukee meille et saatais unta.

Kiusaa veljeään kevyesti syödessään virnistellen aamupalalaa.

Hänellä on oma hieno pöytä. Sen laatikoissa piileskelee vilkkuvia ja pelottavia minikokoisia juttuja.

Hänellä on iso reppu selässä ja siellä kirjoitusläksyt.

Hampaat ovat jo melkein kasvaneet eteen takaisin. Niillä sitä leipää puraisee kätevästi.

Ekaluokkalaisellani on tyttökavereita ja poikakavereita. Naapurikavereita, Suomi-kavereita ja Kreikka-kavereita.

Veljen kavereita. Tenniskavereita. Kreikan tuutori.

Parasta on juosta ilman aikuisia isolla koulun pihalla näiden kaikkien kanssa (paitsi kreikan tuutorin).

Uuden luokan ikkunan ulkopuolella sataa hiljalleen. Syksy hiipii nurkista tennishallin keskelle. Tänne vaan! Lämään! Kato näin, äiti.

Kato!

 

Mainokset

Leipomon kautta rantaan

DSC_0547.JPGDSC_0424.JPG

Tulimme siis Kreikkaan.  DSC_0534DSC_0453.JPGDSC_0556.JPG

Poika halusi heti onkivavan.
DSC_0532.JPG

Hän ei halunnut uida. DSC_0549.JPG

Ei syödä, riehua, juoda mehua eikä laittaa aurinkorasvaa.

DSC_0587.JPG

Hän halusi vain onkia!

Mies halusi ruskettua.
He lähtivät yhdessä laiturille.

DSC_0544.JPG

Kalaa tuli.
Hopeisten olentojen kyljissä oli erikoisia värejä
ja joidenkin otsassa karmeita piikkejä.
Kokki teki saaliista pojalle ruokaa.
Poika söi ja oli onnellinen.

20160829_201653.jpg DSC_0368rajj.jpg

Hän kerkisi jo vähän silittää kissaakin.
Katsella toisia onkimassa.

DSC_0394raj.jpgDSC_0567.JPG

Ilta tuli saarelle ja kietoi meidät
vaaleanpunaisen kuohuviinin värisiin,
lämpöisiin ajatuksiin.
DSC_0558.JPG
DSC_0570.JPGDSC_0365.JPG
Palasimme hotellille joku aurinkorasvalta, toinen kalalta tuoksahtaen.
20160830_202443.jpg
Oli päästävä nukkumaan.
20160830_215448.jpg

Ne kalat näkee siellä vedessä niin selvästi!
Niiden tummat hahmot kiiruhtavat uteliana tutkimaan koukussa
roikkuvaa taikinan- tai leivänpalasta…
ja sen kaiken näkee!

Isoja ja pieniä kaloja näkee Kreikan kirkkaissa vesissä
ja sitten unissakin.

Voi siis ihan hyvin mennä nukkumaan.

Ja huomenna taas toiveikkaana
onkivapa olalla
leipomon kautta rantaan.

Pensaassa

1992

Avainta ei repusta löydy, mutta postilaatikossa on mulle kirje! Kaunis vaaleansininen, tuoksuva kirje. Revin kuoren auki karviaismarjapensaan vieressä.

Syön, tuulee, luen.

Poneista. Pojista. Maikoista.

Aurinko paistaa tuulessa keinuvien karviaisten läpi ja tukkaa menee suuhun. Mä luen kirjeen uudestaan. Hiukset tuoksuvat hyvältä ja kirje myös.

Kahdelta Rosa tikittää vihdoin pihaan Tunturillaan. Mutta eihän silläkään ole avaimia! Menen vihaisena takaisin pensaaseen.

2016-07-31-22.17.01.jpg.jpg

 

2016

Poika seisoo vadelmapensaiden välissä ja syö. Syö ja höpöttää. Lapsen ympärillä kolmsataatuhatta lehteä liikkuu ja havisee tuulessa.

Lapsen veli on tallilla hihkumassa. Maailma syöksyy sokeana eteenpäin ympäri aurinkonsa. Poika syö ja on.

On kesä.

IMG_4082

 

Kaikella mikä niissä on

DSC_10851.jpgDSC_01581.jpgDSC_01841.jpgDSC_00971.jpgDSC_10780.jpgDSC_01641.jpgDSC_02001.jpg

DSC_00281.jpg

Nyt ne menivät ja valmistuivat luokiltaan. (Täällä on päiväkodissakin luokat, mais bien sûr.)

Mä en tiedä miten päin olisin.

Mä huiskutan. Vilkutan niille kun ne seisovat lavalla ja hymyilevät meille kaikella rakkaudella, kokemuksella ja ilolla joka niissä on.

Ja että syksyllä kouluun?

Opettaja ei pysty lopettamaan itkemistä. Anteeksi anteeksi tämä poraaminen.

Ei se mitään.

Itkisin mäkin. Mut munpa ei tarvi. Me ollaan yhdessä koko kesä!

DSC_11261.jpg

 

Ja syksykin.

Entisen vauvan synttärit

 

Ph034

Kuva: Viola Carnelos 2010

Tällä viikolla meillä juhlittiin myös entisen vauvan 6-vuotissynttäreitä.

sibbe

En tajua miten me ollaan jo tässä!

ProfitisIlias30102010

Book presentation

DaBoys

2June2013

20150703_171452

Mut niin vaan ollaan!

 

Hän lukee. Kyselee. Rakentaa ja väittelee. Tulee syliin hetkeksi ja valuu taas pois.

Silloin tällöin saadaan vielä eskarista hakiessa pitää häntä hetken kädestä, mutta pian poika jo luistelee menemään. Pomppii, pyöräilee, ui, ajattelee.

Vaatekaapin ovenkahvassa riippuu tarroilla kiinnitettävä, tyylikäs musta kraka.

Se on juhlia varten.

Tämä poika ei todellakaan ole enää mikään vauva! Hänhän on jo 6-vuotias.

 

 

Uutisia pellolta

”Mä en tuu enää Geneveen”, julisti lapsi nilkkojaan myöten pellossa. Lokakuinen sade ripsui trikoopipoon, mutta hän ei halunnut huppua. Käsillä oli jonkinlainen juurtumishetki, eikä huppu naurettavuudessaan sopinut juhlaliseen tilanteeseen. Lapsi istutti haravarvarrella puita perunapeltoon ja ilmoitti jäävänsä Suomeen.

Asia oli tosiaan hänen puolestaan ilmoitusluontoinen. Ei huppua, ei enää Geneveen. Täytyisihän hänen nähdä, miten juuri lehdistä istutetut vaahterat lähtisivät keväällä puskemaan perunoiden joukosta. Sitä huppu silmillä näe. Ja muutenkin. Uusikaupunki oli nyt koti.

Ihan on pakko nyt myöntää, että hieman liikutuin. Hetki oli suuri ja tärkeä minulle. Tyyppi rakastaa samaa maata kuin minäkin!

Lapsonen valitsi hetken ajan Suomen ja suomen. Uudenkaupunginkin, kaikista maailman paikoista.

Tyyppi ei tiennyt, miten viime vuonna kaihosin hänelle koko sydämestäni juuri tätä: kuraista suomalaista pikkukaupunkilapsuutta. Että en itsekään koskaan halunnut hänelle niin työntäyteisiä eskaripäiviä kuin hänellä nyt on. En halunnut hänelle 5-vuotiaana enkun lukuläksyjä enkä musiikin teoriaa. Halusin kuraa. Enemmän kuraa. Sitä samaa tuntui haluavan nyt hänkin ja hän puolusti asiaansa haravalla.

Viikkoa myöhemmin lapsi asuu taas tyytyväisenä siisteissä jalkineissa geneveläistä arkeaan meidän muiden kanssa. Kyllähän tämäkin häneltä sujuu ja on hän täälläkin onnellinen. Konkreettisesti hänen kotinsa on tietysti siellä, missä me: isä, äiti ja veli.

Mutta kyllä ekspattilapsi varmaan aistii senkin, mitkä paikat ovat omille vanhemmille oikeasti rakkaita ja missä he ovat todella kotonaan. Siellä on hänenkin hyvä.

Toivon, että jos rakastaa pohjoista maata nilkkojaan myöten mudassa lokakuun sateessa ilman huppua, rakastaa sitä aina. Se pelto kulkee nyt poikani mukana ekspattilasten koreilla kesteillä, kunnes hän pääsee taas sinne itse sateeseen seisomaan.

20151019_15180420151024_113916 (2)
20151022_121135 (2)20151024_120446 (2)

Jouluna sitten, pelto, me tullaan taas, ja me uhotaan.IMG_3187 (3)

Ps. Barcelonassa kasvaa ilmeisesti sydämeltään myös oikein sinivalkoinen sisaruskaksikko! Löytyykö näitä suomalaisia Suomessa koskaan asumattomia muualtakin päin maailmaa?

Draamakohtaus

20150926_215753Kirjoituskurssilta tuli läksyä. Huomiseksi pitäisi saada aikaiseksi draamakohtaus. Ei sellainen meidän talon tavallinen draamakohtaus, jonka alussa isä on myöhässä töistä, äiti ei ole syönyt ja lapsi vie veljeltä yhdeksännen lelun. Vaan näytelmä-, elokuva- tai kuunnelmakohtaus. Mitä mä nyt yleensäkin kirjottelen CarreFour -ajojen välissä. Kyyllä, ja aikana.

Nyt on sitten pikkuinen tekstinretale koossa. Kysyisin mielelläni mielipidettänne ennen sen lähettämistä. En kuitenkaan mitenkään voi. Pelkään näet että tekstiä kenties vahingossa silmäilevä Suomi-koulupomo tai -vanhempi voisi virheellisesti luulla, että olen mies, väsynyt, ja muuttamassa Intiaan. Vai voisiko tuo olla tekosyy? Joka tapauksessa: en taida rohjeta tuoda tekstiäni tänne. Voin kuitenkin mielelläni paljastaa  harjoituskohtaukseni jujun: väsynyt mies haluaa muuttaa Intiaan.

Suomi-koulusta tulikin mieleeni.

”Mä osaanki viittä kieltä”, kehaisi eräs 5-vuotias suomikoululainen tällä viikolla. Lapsi luetteli kaikki viisi. Open teki mieli pudottaa leuka lattiaan. Toinen samanikäinen muutti juuri maailman toiselta laidalta, ja nyt hän istui piiriin kanssamme. Tuosta vain. Hyppäsi porukoihin, liittyi jengiin, ryhtyi kaveriksi.

Keräilin leukaani lattialta. Yritin käynnistää musan. Se ei onnistunut, joten laittauduin loilottamaan. Kailotuksesta ja loilotuksesta kului ääni. Mutta kivaa oli taas. Ja hienoja tyyppejä. Lyhyitä, rohkeita, hienoja tyyppejä. Kyllä menen mielelläni taas tällä viikolla! Vaikka vähän jännittäiski.

Oma 5-vuotiaamme ei enää ilmeisesti olekaan 5-vuotias, vaan 10. Yhtäkkiä hän osaa pyöräillä ilman apupyöriä, lukea englantia, mätkiä tennispalloa, kertoa tunteistaan ranskaksi, sekä syödä ruokia joista ei pidä. Me aktiiviset vanhemmat panostimme näihin viemällä hänet eskariin, missä hän oppi tämän kaiken. Odotamme häntä ensi vikolla koulusta kotiin kevarilla kihlattu kyydissään. Tai golfkärryllä viulu sylissään, tarkemmin ajatellen. Elämme ihmeellisiä aikoja. Otamme paljon kuvia. Varsinkin siitä golfkärrystä sitten.

Nyt mä rupeen hiomaan väsyneen miehen valitusta. Siitä tulee koomista. Koomista draamaa. Hyvät yöt ja halit Genevestä!

Menoliput

Jouluvalosarjoista toimii vielä yksi. Kahden muun kohtaloksi kävi lapsi. Onneksi ei toisin päin!

Ehkä sinänsä huono idis sarjoittaa joulu kotiin joulukuun alussa. En vain keksinyt miten muutenkaan harmaan ja sateisen ”talven” saisi kulumaan. No joka tapauksessa – hauskaa oli vaikka kuusi pimenikin!

Täällä on pikkuisen erikoinen tilanne päällä. Meillä on jouluksi lentoliput Suomeen mutta ei paluulippuja. Mies hankki univelkapöllyissän nimittäin paluulennot 27.1. eli kuukauden liian myöhään. Pitkäksi olisi käynyt työmatka Suomesta Geneveen joten peruutti paluuliput.

Jihuu!

IMG_8152 (2)

Haaveilen nyt salaa että rahaa ei yhtäkkiä enää riitäkään paluulentoon. Enää koskaan. Jäädään meiän porukoiden leikkimökkiin asumaan. Ai niin se myytiin. No kai se vielä jossain on?

DSC_0229

Laitan meidän kolmikieliset tenavat samaan päiväkotiin jota itse kävin. Vien ne paikallisen jäähallin katsomoon kiipeilemään jotta oppivat syömään lätkäkarkkeja. Kai niitä vielä tehdään? Koulun vapaalipuilla voivat juosta koriskatsomon alla hippaa kun kotijoukkue donkkaa niin että lattia vinkuu ja hiki lentää vierasjoukkueen valmentajan rilleihin ja viiksiin. Ihan oikein sille!

DSC_0035 (2)

Sohvalla hyppelijät lähetetään pitkälle hiihtolenkille eväinään rusinoita ja mehua.

Ei pitäisi tehdä tiukkaa koska käyvät kuitenkin hiihtokoulussa ja hiihtävät sieltä  yksin kotiin.

Juu!

DSC_0122 (2)

Itse asiassa voivat hiihtää joka paikkaan. Kouluun ja kaverille ja harrastuksiin. Jos on vähän hiekoitettu niin ojassa vaikka. Ja kesällähän on pyörät.

Helkamat. Kai niitä tehdään vielä?

13-vuotiaina sitten reippaina lusimaan yläastetta sinne betonilaatikkoon. Ihailemaan äitinsä sanataidetta hissanluokan seinässä.

Perjantai-iltaisin kaupungille.

DSC_0181 (2)

Hei, hei! Mistä tää riivatun unelman saa pysähtymään?

Tai voitaisko edes vähän kelata taaksepäin? Siihen kun ne menevät yläasteelle. Otan ne kotikouluun! Just ennen kuin lukevat sen seinäkirjoituksen.

DSC_0164 (2)

Jollei ne paluulipun rahat sitten just silloin löydykin toisen takin taskusta!