Pensaassa

1992

Avainta ei repusta löydy, mutta postilaatikossa on mulle kirje! Kaunis vaaleansininen, tuoksuva kirje. Revin kuoren auki karviaismarjapensaan vieressä.

Syön, tuulee, luen.

Poneista. Pojista. Maikoista.

Aurinko paistaa tuulessa keinuvien karviaisten läpi ja tukkaa menee suuhun. Mä luen kirjeen uudestaan. Hiukset tuoksuvat hyvältä ja kirje myös.

Kahdelta Rosa tikittää vihdoin pihaan Tunturillaan. Mutta eihän silläkään ole avaimia! Menen vihaisena takaisin pensaaseen.

2016-07-31-22.17.01.jpg.jpg

 

2016

Poika seisoo vadelmapensaiden välissä ja syö. Syö ja höpöttää. Lapsen ympärillä kolmsataatuhatta lehteä liikkuu ja havisee tuulessa.

Lapsen veli on tallilla hihkumassa. Maailma syöksyy sokeana eteenpäin ympäri aurinkonsa. Poika syö ja on.

On kesä.

IMG_4082

 

Mainokset

Vuosi

Vuosi Genevessä.

DSC_004720140907_115126 (2)

Viime vuonna tähän aikaan: Loputtomasti laseja, haarukoita ja keittiöveitsiä esiin tanskalaisista sanomalehdistä. Ponnettomia erimielisyyksiä välineiden uusista paikoista. Lopulta joka kippo ja keppu johonkin laatikkoon.

Se oli se ilta, jolloin meidän keittiövälineemme kotiutuivat Geneveen.

20150210_160151DSC_0230

Mulla taisi mennä hetki pidempään.

20150428_12201120150605_212025

Yritys oli kyllä hirmuinen heti alusta asti. Mutta eihän sille voi mitään, että tuntemattomasta ei tule tuttua tahtomalla.

On mahdotonta intuitiivisesti aavistaa mistä ostetaan saippuaa, kenkiä, koulureppuja ja kovakantisia kirjoitusvihkoja. Kukaan ei kokeilematta tiedä miten ratikkaliput maksetaan ja mihin saa auton parkkiin. On ajettava, eksyttävä, hikoiltava, myöhästyttävä ja pahoiteltava. Viikosta toiseen.

On kyseltävä, kokeiltava, lausuttava pieleen, ymmärrettävä väärin. Kuukausikaupalla.

20140907_12170120150423_122141

Uutta ei kukaan tervehdi, koska kukaan ei tunne. On aloitettava keveitä keskusteluja, vaikka ei keveä olisikaan. Tulee pakkeja, tyrmäyksiä ja ylittämättömiä kielimuureja. Niihin ei todellakaan auta kompastua. Kukaan ei kestä tätä yksin.

Muuttoshokki kestää, vaikka pikku hiljaa helpottaakin. Tuulilasin edessä syksy kiemurtelee talven kautta kevääseen. Vieläkin myöhästyn, pahoittelen, sekoilen. Syksyyn ja uuteen lukuvuoteen: aloitan kepeitä keskusteluja siellä ja täällä, koska uudet näyttävät niin eksyneiltä kansainvälisen koulun isolla pihalla.

Olen ekspattiäiti.

DSC_0404DSC_0088

Pahin on jokatapauksessa jo takana: ensimmäinen vuosi uudella komennuksella. Mähän olen täällä jo vakikalustoa! Multa voi melkein kysyä jo vinkkejä. Lausun vähän paremmin. Parkkeeraan lesosti takaperin. Sekoilen vähän vähemmän. Opiskelu alkaa jo ja sitten duuni. Keskustelut ovat jo ihan oikeasti tosi hilpeitä.

On ihmisiä, jotka ilahtuvat kun tervehdin. Ihmisiä, joita tulee ikävä jos ei nähdä. Onnittelen itseäni, että uskalsin aloittaa ne kepeät keskustelut, jotka johtivat uusiin ja taas uusiin. Iloitsen pienestä työstä, kivoista työkavereista ja synttärikutsuista lasten repuissa.

DSC_0712 (3)

Ajatus tulee kuitenkin vaivihkaa.

Sitä ei vain käy kieltäminen.

Kolmen vuoden kuluttua kaikki tämäkin on enää muisto vain.

Kuin normaalit ihmiset

Suomi-koululla on meneillään jännittävä viikko. Lukuvuoden ensimmäinen!

DSC_1060

Kovasti odottamani ensimmäinen oma opetustunti on pian edessä. Kutkuttaa. Suunnittelu käy hurjana.

Kansainvälisessä päiväkodissa eletään jännittäviä aikoja myös. Tänään 5-vuotiaani ryhmällä oli ensimmäiset ranskankieliset iltapäivätunnit. ”Miten meni ranskanryhmässä, kulta?” utelin. ”Mä istuin ja kuuntelin, mutten mä ymmärtänyt yhtään mitään.”

20150913_172850 (2)

Niin. Niinpä rakkaani. En mäkään useimpina päivinä ymmärrä yhtään mitään. Istun, seison ja kuuntelen ympäri Geneven kanttoonia, enkä ymmärrä oikeastaan mitään.

Tuntuu pölöltä. Tuntuu nololta. Haluan kotiin.

Sitten hiffaan. Jaa mun lapset? Ei ne ole nuo tuolla hengenvaarallisessa soramontussa. Mun lapset on nuo tuolla esimerkillisesti potkulaudoillaan asfalttiradan takakaarteessa.

Tuntuu hyvältä. Hokasin! Osasin. En olekaan niin pölö kuin miltä näytän. Lapsetkin terveyttä edistävissä puuhissa tänään.

Varmasti pojallenikin on ranskankielisiä onnistumisen kokemuksia vielä joku iltapäivä tiedossa. Mutta ei pikku hetkeen vielä kuitenkaan. Siihen päivään asti ajattelen taas päivittäin: Mitä me on menty tekemään.

Miksei me voida asua aloillamme kuten normaalit ihmiset?

Kaupunginsovittelija

IMG_2060_(2)

Pienen pääni sisällä päivän mittaan käytävistä moninaisista keskusteluista ja väittelyistä tämä on varmasti yksi turhimmista. Kuitenkin sama venynyt ja rahiseva nauha lähtee pyörimään joka kerta kun palaan Uuteenkaupunkiin.

Paneelikeskustelun aihe on ”Muutettaisiinko takaisin Ukiin?”, ja siinä on yksi osallistuja.

Meikäläinen.

 IMG_2021_(2)

Keskustelua ei olla koskaan käyty tosielämässä, siis miehen kanssa. Tiedän kyllä miten se keskustelu menisi.

”Muutettaisko Ukiin?”
”Juu. Heti kun sinne perustetaan meikäläisten edustusto.”
”Voitashan me hankkia jotain muita töitä.”
”No niin, hienoa. Katsele rauhassa ja kerro heti kun löytyy!”

IMG_1185

IMG_2048_(2)

Hmpph.

No ehkä se duunijuttu voisi olla pieni ongelma.

Mä voisin tietty riemusta kiljuen vihdoin hakea töitä omalla kielelläni, mutta entä mies?

Hänelle pitäisi löytää paikallinen työ, jossa ei tarvita suomen kielen taitoa. Jossa voi käyttää kertynyttä kokemusta diplomaattisten edustustojen perustamisesta, tehostamisesta ja johtamisesta.

Ukilaiset auttakaa ny naista mäessä!

Onhan täälläkin oltava käyttöä diplomatian erityisosaamiselle?

IMG_2007_(2)

Työkkärin sivuilla on hieman hiljaista tällä sektorilla. Täytyy ottaa apuun Ukari eli Uudenkaupungin Sanomat.

Tekstaripalstaa lukiessani saan vihdoin ilmestyksen hyvien idisten jumalalta.

Tännehän tarvitaan ilmiselvästi  kaupunginsovittelija!

IMG_2014

Kukapa muu kohentaisi asukkaiden elämänlaatua yhtä huikeasti kuin tekstaripalsta kädessään tehtävästä toiseen kiitävä kokopäiväinen sovittelija?

Kun Lokiksella joku tamppaa mattoja iltakymmeneltä, kuka selvittää?

Kun Saarnistossa kissa kuopii kukkaset, kuka selvittää?

Kun Sorvakossa hirvi sekoilee urheilukentällä, kuka selvittää?

IMG_2005

Kaupunginsovittelija!

IMG_2043

Mun mies!

Kansainvälisten konfliktien ja ihmisoikeusloukkausten selvittely kansainvälisissä komiteoissa ja neuvostoissa ei toki täysin valmista tekstaripalsta-kaliiberin selkkausten ratkaisemiseen, mutta miehellä on muutakin kokemusta.

Mun kanssani eläminen.

Perhe-elämä.

IMG_1995

IMG_1361 valkovuokot

Miehen vieraskielisyys – olisiko sillä sitten loppujen lopuksi niin väliä?

Hän osaa erinomaista taaperosuomea konfliktinhallintaan:

Ei saa!
Lopeta!
Ei ole sinun!
Iso hali!

Hänellä on suuret, lempeät silmät. Pitkät, tuuheat ripset, joista eräs naispuolinen suurlähetiläs kerran vuonna 2001 huudahti ”Voi mitä haaskausta!” (Mies miettii edelleen mitä tuo tarkoitti.)

Hän tykkää istuttaa kukkia. Hän osaa halutessaan käyttää ostoskärryjä hienostuneesti. Hän voisi ihan hyvin ruveta sekoilemaan urheilukentällä jos sellainen olisi lähistöllä.IMG_2028

Täten ehdotan kaupunginsovittelijan virkaa perustettavaksi Uuteenkaupunkiin pikimmiten.

Ehdotan virkaan mun miestä.

Ja rupean välittömästi etsimään meille uutta kotia. Sorvakosta tiätty!

IMG_2058

Muistojeni Geneve

DSC_0496 (4)Horisontissa siintävien Alppien rinteitä lämmittää kirkas aurinko, mutta meillä Genevenjärven rantamilla jatkuu vielä talvi. Se sellainen, jolloin laahustellaan viikkokausia pyjamassa, kun joku on aina kipeänä. Tiiraillaan välillä auringonpaisteista pihamaata ikkunalasin läpi kuin jotain eriskummallista musesommitelmaa, ja käännetään sitten taas alistuneina silmät kohti Pipsa Possua taulutelkkarissa.

Pipsa. Siellä se loikki kuralätäköissä. Ulkona. Miltäköhän tuntuis olla ulkona?

DSC_0486 (2)

Pinnistän muistiani.

Ehkä se tuntuisi…

kaupungilla vaikka tältä?

20140907_12263020140907_13061220141206_16131620140907_121701DSC_0492 (4)DSC_0047DSC_0495 (4)DSC_0491 (5)DSC_0062 (3)10653865_357453644408310_3193020852229935215_n

Vähän korkeammalla tältä?

IMAG100020150220_161827 (4)DSC_0498DSC_0255

20150210_160151 (2)

Pihalla mieluusti tältä:

DSC_0543 (3)20150113_15483420150113_15480520150131_103727

Genevenjärvellä tältä:

20140907_120050DSC_0253DSC_0561DSC_0566 (2) DSC_0558 (3) DSC_0557 DSC_0555 (2) DSC_0197 DSC_0086 DSC_0090DSC_0562 (2)

Ja iltakävelyllä tältä:

20150305_18375120150305_19202420150305_185555

20150305_19044620150305_19110920150305_19105520150311_190008

Tuolta se suurin piirtein varmaan tuntuisi. Aika vapaalta. Raikkaalta. Avaralta!

Noh, kai mekin riitaisat kalpeanaamat vielä joskus ulos päästään.

Kysymys kuuluu vain, uskalletaanko me enää silloin?

20141120_200336

Ps. Pojallani on tuossa rappukuvassa sitten tiikerimaski naamassa.

Takkuiset haikarat

20150212_200643 (2)

Tässä teille kuumana ja höyryävänä, kuvia Strasbourgista. Meidän ihanasta, kauniista komennuskaupungista joitain kiloja sitten. Niiltä ajoilta, kun silmänaluspussit ja käsivarsilihakset olivat meillä molemmilla pienemmät. 

20150212_114724 (4) 20150212_130603

Mieheni työskenteli Koillis-Ranskan Strasbourgissa maansa Euroopan neuvoston -edustajan kakkosmiehenä kahden vuoden ajan viime vuosikymmenen loppupuolella. Strasbourg oli paitsi Elsassin takkuisten haikaroiden, myös kai meidän lemmenpesämme, koska se oli eka komennus jolle muutin pysyvästi mukaan. Nyt, ryytyneinä kahden pienen vanhempina, palasimme kaksin muistelemaan menneitä synttäreiden ja jonkun komitean kunniaksi.

20150212_112143 (2)

Oli herkullisen outoa palata niin kovin tuttuun paikkaan ihan eri ihmisenä. Vielä oudompaa kun mies meinasi ikuisiksi ajoiksi eksyä keskiaikaisen keskustan kujille. Ja se että mä pelastin sen eksymiseltä! Nyt mä oon varmasti nähnyt kaiken!

20150212_18552020150212_185641 (2)

Muuten Strassessa oli edullista. Juu ja romanttista. Kaunista. Tosi ihanaa!

Kävelimme puistossa entisen kotitalomme tienoilla. Katselimme ärtyneen oloisia haikaroita Ranskan talvessa.

20150214_131134 (2) 20150212_114815

Tuttuja resupekkoja! 

Korkeuksissaan kalkattavat haikarat näyttivät  todella fantastisen väsyneiltä ja kärttyisiltä. Ymmärrän ja jaan tunteen melko usein. Silti väitän, että noina haikaroina en kyllä olis ihan noin ärtynyt. Asuvathan ne Orangeriessa, ehkä suloisimmassa puistossa jossa olen koskaan käynyt. Siellä kulmilla mekin asuttiin just sillon ei niin kauan sitten. Vain pari kiloa sitten.

20150214_130931 (2)

Jos oisin joku noista onnekkaista haikaroista,  kalkattaisin kaikille kavereille ilon hymnin! Strasbourgin-ylistykseni kuultaisiin Sveitsissä asti. Siellä tietysti vähän ihmeteltäisiin, kuinka linnulla voikaan olla noin hyvä musamaku ja rytminen nokka.

Mä kiittäisin sveitsiläisiä kehuista, ja tietysti Strasbourgia rakkaudesta ja inspiraatiosta. Ja hyvistä yöunista.

20150214_124836 (2) 20150214_124749 (2)

Mistä puheenollen, äkkiä meikä nukkumaan!  Takkuisesta ja ärtyneestä virkistynyt, levännyt ja asuinpaikkaansa rakastunut. Huomenna!

20150214_130805 (3)

Ps. Niistä haikaroista ei saa kuvaa. Ainakaan mun kännykameralla. Niitä esittää tässä flamingot, undulaatit ja kirjakauppa.