Näköalapaikka

Kaverini Linda syntyi Uudessakaupungissa, mutta muutti alakouluiässä perheensä mukana ulkomaille ja ryhtyi kesäukilaiseksi.

Ei huono ajoitus!

Autotehtaasta eläneeseen kaupunkiin iski nimittäin 90-luvulla säälimätön lama. Mulla ei ole siltä ajalta yhteiskunta-analyyttisiä muistoja, mutta omakohtaisia kylläkin.

Ystäväni Linda kävi kansainväliset eliittikoulut, juuri sellaiset, joihin omat poikani ilmeisesti lähivuosina siirtyvät. Mä kävin betonista laatikkoyläastetta 500 muun laman lapsen kanssa kauniissa mutta puolihalvaantuneessa pikkukaupungissa.

Tänä talvena tapasin Lindan pitkästä aikaa, kun hän tuli pienen poikansa kanssa Zurichistä meille Geneveen kyläilemään. Lindan pojan nukkuessa hänen sylissään kysyin häneltä miltä meidän uuskaupunkilaisten nuorten meno hänen silmiinsä näytti silloin 1990-luvun puolessavälissä, keskellä teollisuuskaupungin hirveintä lamaa.

”Ehkä vähän näköalattomalta”, vastasi Linda.

Taisin ehkä vähän loukkaantua.

Miten niin näköalattomalta?

IMG_1429 (2)

IMG_1409IMG_1417 (2)

Siellähän oli niin hauskaa!IMG_1418

IMG_1427 (2)

IMG_1424Ihan tosi!

IMG_1434 (3)

Huokaus…

Linda, osui ja upposi!

Meidän näköalat rajoittuivat mopoparkkikselle.

Joku katsoi joskus jäähallin suuntaan, mutta pelästyi ja veti taas tukan silmille. Siellä alla oli mukavan hämärää ja hiljaista. Eikä reksi nähnyt, kuka sieltä röökipuskasta lemuten esiin raahautui!

Lamamuistoja, kellään?

Mainokset