Höh

Se iltajuttu onkin lauantaina, sanoi mies.

Jaa on?

Mä lähen kuitenki sinne Dijoniin. Tuutsä?

DSC_0319

Tuli se. Me ajettiin tänne yhdessä eilen illalla.

Me käveltiin, eksyttiin, nukuttiin. Aamulla ostettiin kauppahallista ihan eri asioita.

DSC_0258.JPG

Ja tietty kaks saippuakuplapyssyä. ”Onks sulla ne aseet?” mä kysyin noustessani Seatista hotellin ovellla. Hänellä oli. Hän veisi ne äidin lempein terveisin.

DSC_03161.jpg

 

 

 

Hän lähti Geneveen töihin.

 

DSC_0320.JPG

Mä menin aleen.

DSC_0345.JPG

Museoon.

DSC_0326mv.jpg

DSC_0322.JPG

Puistoon.

DSC_0300.JPG

Aukiolle.

DSC_0274.JPG

DSC_03431.jpg

DSC_0267.JPG

DSC_02801.jpg

Huoneeseeni.

20160708_233629.jpg

DSC_0350.JPG
2016-07-09-22.17.44.jpg.jpg
Nyt se voisi jo tulla takaisinkin vaikka.

DSC_0260mv.jpg

Mut se on siellä.

IMG-20160709-WA0003.jpg

Ja mä oon täällä.

DSC_0312.JPG

Höh!

 

Taide-esineet kuvattu Dijonin arkeologisessa museossa.
Mainokset

Supermies vuorilla

20160216_180543Parasta tässä älyttömässä muuttosirkuksessa on tietenkin seikkaileminen. Yksin ei ole kiva seikkailla, eikä miehelläni ole talviurheiluhimoja iltaseitsemältä kotiutuessaan. Siksi riemastuimme eilen kaikki vanhempieni saapumisesta. Meillä on hiihtoloma, isovanhemmat ja päivät pitkät aikaa huikeille talviseikkailuille!

Emme paljoa pähkäilleet. Kapusimme vuoren huipulle heti tänään. No Seatilla, mutta kuitenkin. Vuorelta näimme lentokoneita jossain alhaalla, kokonaisia kaupunkeja ja aika paljon Genevenjärven vastarantaa. Melkein alkoi huimata, ei voinut toljottaa.

Laskeuduimme vähän vuoren toista puolta ja avasimme auton ovet raittiiseen ilmaan. Sekosimme hiukan lumesta. Se oli niin pehmeätä ja sitä oli niin paljon. Aurinkokin paistoi ja pulkkamäessä vallitsi sellainen rauha.

20160217_151730

Mäet olivat sileitä ja vauhdikkaita. Poikien pulkkien jarrut kirskuivat. Lumi kasteli suu suki hymyilevät onnelliset pikku naamat. Sain kiinni lapsen pulkanperästä. Viime hetkellä, ilmassa vaakatasossa lentäen kuin luminen, naisen näköinen toppa-asuinen Supermies.

Ei räksähtänyt eikä itkettänyt. Lapsi oli ehjä, samoin meikämies, pulkka ja kevyen liikenteen väylä. Supermiestä melkein huvitti!

20160217_152139

Mies tuli puvussaan krakaa hölläten kotiin iltaseitsemän jälkeen. Kotona oli punaposkista porukkaa suunnittelemassa huomista seikkailua.

20160217_170158

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä sirkus on tapa siinä missä muutkin elää oma ainoa elämä.

(Niin.Ura tai ei... Vaikka voishan semmosenkin jo kai ottaakin..?)

 

Ranskan sylissä

Nyt noilla samoilla Pohjois-Italian vuoristoteillä kaahaa tappaja mustalla Seatillaan pakoon poliiseja ja oikeutta.

Sitä ei voi hyväksyä. Ei voi antaa anteeksi.

Elämme täällä Genevenjärven ympärillä kaikki Sveitsin puolellakin Ranskan sylissä. Kuten kai useimmissa muissakin alueen perheissä, meillä käydään töissä Sveitsissä ja kaupassa Ranskassa. Rajaa ei useimpien arkiajattelussa ole, joten tuntui oudolta lukea perjantaiyönä että se oli suljettu. Oudolta tuntui tietysti muutenkin. Hirveältä. Epäuskoiselta. Hämmentyneeltä, murtuneelta ja raivostuneelta samaan aikaan.

Seuraavana päivänä kiersimme maaseututietä Ranskaan ystäviemme luo. Rajatarkastusta ei ollut. Vietimme kauniin aurinkoisen lauantain heidän luonaan. Se oli paras mahdollinen tapa viettää se päivä. Muutaman tunnin ajomatkan päässä meiltä luoteeseen laskettiin menetettyjä nuoria, kuunneltiin toisten hirveitä selviytymistarinoita ja etsittiin syyllisiä.

En tiedä onko Seat-miestä vielä löydetty. Mutta eipä tuntunut tänään kivalta ajaa lasten kanssa puistosta kotiin ja huomata musta Seat edessämme tiellä. Kivalta ei tunnu myöskään käydä ostoksilla Ranskassa ruuhka-aikaan. Mutta käytävä on. Makkarasoppaa pitää tehdä.

Kuten ennenkin.

Kuin emme rikki olisikaan.

 

Retour à Strasbourg

20150607_145028 (2)

Iih nyt on uutisia! Ihana siskoni on aloittanut oman blogin seikkailuistaan Brittein sumuisilla saarila. Käykääpäs lukaisemassa ukfornow-blogista, miten bussilipun ostotilanteessa voi löytää saksalaisen seisomasta tukkansa päällä. Ja jättäkää sille kommentteja että se jatkaisi! Ois niin kiva tietää mitä sille kuuluu!

Meille sen sijaan, meille kuuluu romanssia. Me vietiin nimittäin auto huoltoon. Vietiin Seatti huoltoon Elsassiin asti ja epähuomiossa yövyttiin siinä samalla taas kaksi yötä Strasbourgissa! Vastapäätä entistä kotitaloa. Ja sitä maailman ihaninta Orangerie-puistoa.

20150606_221756 (2)

20150606_201331 (2)20150607_144900 (2)20150606_180420

Viimeksi Strasbourgissa käydessämme mä ajattelin kaikenlaista. Asumista, elämistä, identiteettiä, muuttamista, muuttumista, äidiksi tulemista, itsevarmuutta, irrallisuutta ja sen sellaista oleellista.

Tällä kertaa ajatelin mistä pizzaa saa.

Ja ravintelistahan sitä!
20150607_203531 (2)20150606_185026 (3)

Kyllä täytyy sanoa että tykkään Strasbourgista kuin hullu puurosta. Ihana ihana ihana pusi pusi pusi saanko tulla sun luo taas pian?20150606_201940 (2)

Ps. Koska tykkään hirveesti myös tuliaisista, toin teille tuliaisiksi vähän ranskalaista musaa! Kiinnostaako? Toin kuitenki! Raphaelin Caravane pitäis aueta Spotify-linkkinä. Mitäs sanoo arvon Levyraati? (Sisko siellä naapuriblogissa: Arvaan kyllä mitä  sanot!)

Pps. Nyt on kyllä niin että strasbourgilaisen pizzalaatikon kannessa on Taalasmaan Seppo. On se. Eikö muka oo?20150606_175645 (2)

Takkuiset haikarat

20150212_200643 (2)

Tässä teille kuumana ja höyryävänä, kuvia Strasbourgista. Meidän ihanasta, kauniista komennuskaupungista joitain kiloja sitten. Niiltä ajoilta, kun silmänaluspussit ja käsivarsilihakset olivat meillä molemmilla pienemmät. 

20150212_114724 (4) 20150212_130603

Mieheni työskenteli Koillis-Ranskan Strasbourgissa maansa Euroopan neuvoston -edustajan kakkosmiehenä kahden vuoden ajan viime vuosikymmenen loppupuolella. Strasbourg oli paitsi Elsassin takkuisten haikaroiden, myös kai meidän lemmenpesämme, koska se oli eka komennus jolle muutin pysyvästi mukaan. Nyt, ryytyneinä kahden pienen vanhempina, palasimme kaksin muistelemaan menneitä synttäreiden ja jonkun komitean kunniaksi.

20150212_112143 (2)

Oli herkullisen outoa palata niin kovin tuttuun paikkaan ihan eri ihmisenä. Vielä oudompaa kun mies meinasi ikuisiksi ajoiksi eksyä keskiaikaisen keskustan kujille. Ja se että mä pelastin sen eksymiseltä! Nyt mä oon varmasti nähnyt kaiken!

20150212_18552020150212_185641 (2)

Muuten Strassessa oli edullista. Juu ja romanttista. Kaunista. Tosi ihanaa!

Kävelimme puistossa entisen kotitalomme tienoilla. Katselimme ärtyneen oloisia haikaroita Ranskan talvessa.

20150214_131134 (2) 20150212_114815

Tuttuja resupekkoja! 

Korkeuksissaan kalkattavat haikarat näyttivät  todella fantastisen väsyneiltä ja kärttyisiltä. Ymmärrän ja jaan tunteen melko usein. Silti väitän, että noina haikaroina en kyllä olis ihan noin ärtynyt. Asuvathan ne Orangeriessa, ehkä suloisimmassa puistossa jossa olen koskaan käynyt. Siellä kulmilla mekin asuttiin just sillon ei niin kauan sitten. Vain pari kiloa sitten.

20150214_130931 (2)

Jos oisin joku noista onnekkaista haikaroista,  kalkattaisin kaikille kavereille ilon hymnin! Strasbourgin-ylistykseni kuultaisiin Sveitsissä asti. Siellä tietysti vähän ihmeteltäisiin, kuinka linnulla voikaan olla noin hyvä musamaku ja rytminen nokka.

Mä kiittäisin sveitsiläisiä kehuista, ja tietysti Strasbourgia rakkaudesta ja inspiraatiosta. Ja hyvistä yöunista.

20150214_124836 (2) 20150214_124749 (2)

Mistä puheenollen, äkkiä meikä nukkumaan!  Takkuisesta ja ärtyneestä virkistynyt, levännyt ja asuinpaikkaansa rakastunut. Huomenna!

20150214_130805 (3)

Ps. Niistä haikaroista ei saa kuvaa. Ainakaan mun kännykameralla. Niitä esittää tässä flamingot, undulaatit ja kirjakauppa.

Pahan pallurat

Kyllä olikin muuten kivaa kirjoittaa tuota edellistä juttua diplomaattikutsuilta. Kiitokset ideasta blogikaverille Osakaan! Löytyisköhän rakkailta lukijoiltani muita ideoita? Viime aikoina mulla on ollut nimittäin aikomuksena kirjoittaa mm. ruokakaupasta. Se ei ole millään muotoa hyvä idea, joten apuja kaivataan!

Olen siis kuulola. Idiksiä kellään?

Hah, en kerro kuppikokoa.

On päällä verkkarit ja huppari. Miks?

En ota! Tulee kylmä! Senkin pervo!

Noh, asiallisten kysymysten puutteessa turvaudumme varasuunnitelmaan. Ruokakauppa siis!

Ruokakauppa on kauhea paikka silloin kun se on lentokentän kokoinen ja vieressä. Sinne on kuitenkin pakko entistä useammin mennä, koska frangi riehaantui euroon nähden ja meidän palkkamme se ropisee euroina tilille. Tai ropisee on ehkä väärä sana, pikemminkin se kopsahtaa yhden kerran ja kaikuilee sitten vartin ympäriinsä. Kops (kops^kops^kops^kops^kops). Noin.

Sveitsissä on siis käytössä tosi kallis frangi ja Ranskassa halvempi euro. Ja ruoka muutenkin halvempaa. Joten sinne siis sikanaudan toivossa.

Ranskaan on meiltä vajaan kymmenen minuutin ajomatka. Rajalla ei ole ketään, toiselle puolelle vie tavallinen maantie. Siellä ei edes lue että Ranska. Poikani huomaa maanvaihdon liikennevalojen muodosta. Poikaani en kyllä automarkettiin enää ota. Hänen kypsyytensä ja kärsivällisyytensä tulee huomattavasti paremmin esiin muissa ympäristöissä.

Minusta tuo lentokenttähallia muistuttava jättimarketti tuo esiin hauskan neuroottisen, klaustrofobisen puolen. Varsinkin lauantaisin.

Ostoskärry kääntyy kuin ankkuroitu valtamerilaiva. Valtavat hyllyt tuntuvat nojaavan kuin Pisan tornit puoleeni valmiina romahtamaan. Tuotteita on arviolta 60 000 enkä tunne niistä juuri yhtään. Sama juttu asiakkaiden kanssa. Juustojen määrä ja aromi epäilyttää todella.

Valot ovat kirkkaat kuin tv-studiossa, arvaisin. Älytön Shakira-disko taustalla tuo mieleen turkulaisen yökerhon vuonna 2002. Se ei ole hyödyllinen muisto maissimuroja etsiessä eikä koskaan muutenkaan.

Sydän tykyttää. Hikeä pukkaa. Metrin pituisesta ostoslistasta on tähän asti löytynyt kaksi tuotetta. Hyvin menee mutta menköön!

Kun vihdoin pääsen kärryineni ulos, valtava jumbojetti viereisellä kentällä pieraisee ärjyen naamaan ja pakenee heti aiheuttamaansa tuhoa korkeuksiin. Ohjaan loukatun valtamerilaivani uskollisen Seatin luo ja kiroilen viisi muovikassillista edullista ranskalaista ruokaa takapaksiin kuraisten rattaiden päälle.

Sitten ajan uupuneena kotiin. Ja vannon ettei ikinä enää. Kunnes tomaatit, nuo pahan pallurat, loppuvat ja pakottavat taas rattiin.

Ps. Olisipa kiva laittaa asiasanaksi tälle postaukselle ’matkailu’ ja nimeksi Kappale kauneinta Ranskaa! Mut ei pysty! Ei todellakaan.