Taliah

Kesäkuu tuli, lapsi joutui sairaalaan. Muutamaksi päiväksi vain, onnekkaiden kerrokseen.

Seuraavana päivänä huoneeseen tuotiin metallisessa pinnasängyssä kolmevuotias kiharapäinen tyttö.

DSC_0908

Poikani ja Taliah hengittivät kilpaa lääkkeitä. Öisin he yrittivät nukkua piippaavien näyttöpäätteiden välkkeessä ja sairaanhoitajien kulkiessa ovista.

cropped-dsc_0156-2.jpg

Taliah´n äiti oli ystävällinen. Hän oli ystävällinen ja sitten hän oli väsynyt. Pieni   tuttisuinen Taliah ei mitenkään olisi jaksanut pysyä kahden neliömetrin kokoisessa sängyssään tunti toisensa jälkeen.

Heiltä menivät näyttävästi hermot. Me opimme kaikenlaista ranskaa.

DSC_0864

Tahlian isällä oli ollut häntä ikävä. Hän ei olisi malttanut lakata kutittamasta tyttöä. Lopulta isä lähti ja itkuinen pörrötukka nukahti häkkisänkyynsä myöhään iltayöllä. Äiti painoi päänsä tyynyyn.

Monitorit alkoivat piippaamaan ja välkkymään, ensin yksi sitten toinen. Äiti nousi ja minäkin, äiti. Yö alkoi, paheni ja rauhoittui.

20140907_121701

Hitaasti, hitaasti valkeni.

20160601_1705411

Kolmantena päivänä me saimme alkaa jännittää kotiutusuutisia. Hermoilimme koko päivän iltaan asti. Taliah´n äiti tsemppasi ja piti iloisesti peukkuja. Kun saimme luvan alkaa pakkaamaan, hän hävisi hyvästelemättä. Olisin vielä halunnut sanoa jotain. Varmaan että tajuan.

DSC_0846

Hississä poikani läppäsi pienellä rakkaalla kädellään ison voitonmerkin käteeni. Hänpä nitisti sen pöpön!

Kotona odotettiin jo kovasti veljeä kotiin.

2016-06-02-21.21.38.jpg.jpg

 

 

 

Mainokset

Äitienpäiväterveiset, juosten

DSC_0425 (3)

Äitienpäiväterveiset Genevestä! Olipa lähellä etten kerinnyt kirjoittaa mitään. Se olisi ollut todella sääli, koska mähän juhlin perinteisesti kaikkia kalenterimerkkipäiviä bloggaamalla yksin pimeässä!

Juhlapäivääni mahtui yllättävän paljon kortteja, suloiset kakkukestit keittiön pöydän ääressä, yksi vakavahko pottakriisi, kolme Lego-kirkontornia ja yksi hämähäkki ja kärpänen -leikki. Kahdet aurinkorasvaukset juosten, yksi särkynyt lasten posliinilautanen, yksi laastaroitu pikku kätönen, yksi jäähy itselle ja yksi todella kipeä ja väsynyt mies.

En siinä eläessäni ja eläytyessäni ennättänyt ehkä herkistyä ihan juhlan edellyttämällä tavalla, enkä miettiä  liikuttavaa runoa äitienpäiväpostausta varten. Pari sanaa voisin lapsilleni kuitenkin näpyttää: Kiitos seurasta tänä(kin) aurinkoisena, eloisana, meluisana ja kiivaana päivänä! Enpä olisi sitä paremmissa porukoissa voinut viettää!

Oma äitini ei ole varsinaisesti sitä tyyppiä, joka kieriskelisi onnessan julkisissa kehuissa ja kiitoksissa. Sen verran kuiteski kiusakseen haluisin hänellekin tässä väsypössyissä vielä sanoa että kiitti kun saatiin taas tulla ja remuta! Moni mummu vois jo viikossa pikkuisen väsähtääkin mut et sä. Tuttua kuulema.

Jaa juu ja et kai sää vaan mua tolla tarkottanu?

Lopuksi vielä Ihanaa äitienpäivää Suomeen, Sveitsiin, Kyprokselle, Venäjälle, Ranskaan, Singaporeen, Kreikkaan, Espanjaan, Ruotsiin, Sudaniin ja Japaniin ja joka paikkaan missä meitä on! Kyllä me rokataan.

Vaikka sitten juosten!

Muistojeni Geneve

DSC_0496 (4)Horisontissa siintävien Alppien rinteitä lämmittää kirkas aurinko, mutta meillä Genevenjärven rantamilla jatkuu vielä talvi. Se sellainen, jolloin laahustellaan viikkokausia pyjamassa, kun joku on aina kipeänä. Tiiraillaan välillä auringonpaisteista pihamaata ikkunalasin läpi kuin jotain eriskummallista musesommitelmaa, ja käännetään sitten taas alistuneina silmät kohti Pipsa Possua taulutelkkarissa.

Pipsa. Siellä se loikki kuralätäköissä. Ulkona. Miltäköhän tuntuis olla ulkona?

DSC_0486 (2)

Pinnistän muistiani.

Ehkä se tuntuisi…

kaupungilla vaikka tältä?

20140907_12263020140907_13061220141206_16131620140907_121701DSC_0492 (4)DSC_0047DSC_0495 (4)DSC_0491 (5)DSC_0062 (3)10653865_357453644408310_3193020852229935215_n

Vähän korkeammalla tältä?

IMAG100020150220_161827 (4)DSC_0498DSC_0255

20150210_160151 (2)

Pihalla mieluusti tältä:

DSC_0543 (3)20150113_15483420150113_15480520150131_103727

Genevenjärvellä tältä:

20140907_120050DSC_0253DSC_0561DSC_0566 (2) DSC_0558 (3) DSC_0557 DSC_0555 (2) DSC_0197 DSC_0086 DSC_0090DSC_0562 (2)

Ja iltakävelyllä tältä:

20150305_18375120150305_19202420150305_185555

20150305_19044620150305_19110920150305_19105520150311_190008

Tuolta se suurin piirtein varmaan tuntuisi. Aika vapaalta. Raikkaalta. Avaralta!

Noh, kai mekin riitaisat kalpeanaamat vielä joskus ulos päästään.

Kysymys kuuluu vain, uskalletaanko me enää silloin?

20141120_200336

Ps. Pojallani on tuossa rappukuvassa sitten tiikerimaski naamassa.

Hulluuden vesiliukumäessä

Tapahtui aiemmin tällä viikolla, ja täten vihdoin kirjataan blogiin:

Vasta kuusi peräkkäistä huonoa yötä, ja täällä sitä horjutaan taas näyttävästi hulluuden partaalla.

Korjaan. Puolivälissä hulluuden silmukkaista vesiliukumäkeä – kohti kaikkien aikojen loiskahdusta!

Eikä täältä putkesta enää takaisin taida päästä kiipeämään? Katsoin. Vettä meni silmään, mutta kyllä sieltä selvästi jengiä tulee perässäkin. Ekana erotin miehen seksikkäissä uikkareissaan. Peesissä ihan ku oisin nähnyt alakerran naapurit! Voiko se olla totta?

Hmm, juu, voi. Heidän asuinolosuhteensa huomioon ottaen se on jopa erittäin todennäköistä. Eikä täältä enää takaisin taida päästä meistä kukaan. Peli on pelattu. Koko rapun jengille uimalasit naamalle ja nenästä kii.

Pläts!

Haamukirjoittaja

Kröh köh köh köh yhyy sniiiiif! Siinäpä viikon luontoääni täältä Genevenjärven laitamilta. Ääni alkoi tuskin havaittavana viikko sitten, vahvistui yösydännä ja myös niinä aamuina kun päiväkotiin lähtemisestä päätettiin. Loppuviikosta ääni vaimeni vahvistuakseen taas pian uudelta sävelkorkeudelta ja viimeisin sydäntäsärkevä havainto tehtiin vartti sitten lastenhuoneessa.

Ja pitkä yö on taas edessä. Oi joi.

No siellä joku iltavirkku jo naapurikanttoonista soitti ja arvasikin aivan oikein: kuumetta ja yskää vuorotellen lapsilla. Kyllä! Hurjasti onnea voittajalle, ja täältä lähtee viikon luontoäänikisan voittajalle pikimmiten probioottitabletti. On niin iso että Posti ei kuljeta, joten potkukelekalla asemalta hakemaan!

Mulla oli viime viikolla mielessä kaikkien aikojen timanttisin blogipostaus tietysti. Se kertoi diplomaateista, oli hauska ja oivaltava ja niin terävä että olisin voinut surauttaa mieheni parran sillä mennen tullen! Mutta nyt kun luontoääni täällä vielä raikuu arvausleikin päätyttyäkin, joudutte valitettavasti tyytymään tähän sihteerini Jaqcues’n hiusgeelipäissään laatimaan hätäratkaisuun. Hoh!

Ei vaines. En käytä haamukirjoittajia.

Tällä naamalla ei tarpeen.

(Haamukirjoittaja. Siinäpä pohjoismaisen vaalealle iholleni sopiva bloggarinimimerkki. Taivaan kiitos, vihdoinkin. Lumeneltakaan ei nimittäin löytynyt.)

Korvatulppia voisin melkein välillä käyttää jos mulla sellaiset olisi. Ja arvatenkin pian vahvoja rauhoittavia, jollei tuo viikon pituinen Pipsa Possu -maraton tuossa taulu-tv:ssä piakkoin ehdi maaliviivoille. En ennen huomannutkaan, miten epämiellyttävä tuon sarjan äänimaisema oikeastaan on. Olen tässä miettinyt ja kyllä se niin on että rakastan lapsiani, en Pipsa Possua. Siinä on vinha ero.

Lapseni eivät ilmeisesti ihan vielä tätä merkittävää eroa ymmärrä, vaan mielipiteeni Pipsa Possusta vastaanotetaan melko henkilökohtaisella tasolla. Mistä tulikin taas mieleen ne korvatulpat.

Huomaattehan, mulla ei ole tänään juuri mitään oikeaa asiaa.

Paitsi että rakastan lapsiani!

Ja. Röh! Loiskis, röh! Ja. Huhuuuuu uuuuuuu uuuuuuu!

(Kylpytakki liehumaan!)

DSC_0433 (2) DSC_0288_mv