Pensaassa

1992

Avainta ei repusta löydy, mutta postilaatikossa on mulle kirje! Kaunis vaaleansininen, tuoksuva kirje. Revin kuoren auki karviaismarjapensaan vieressä.

Syön, tuulee, luen.

Poneista. Pojista. Maikoista.

Aurinko paistaa tuulessa keinuvien karviaisten läpi ja tukkaa menee suuhun. Mä luen kirjeen uudestaan. Hiukset tuoksuvat hyvältä ja kirje myös.

Kahdelta Rosa tikittää vihdoin pihaan Tunturillaan. Mutta eihän silläkään ole avaimia! Menen vihaisena takaisin pensaaseen.

2016-07-31-22.17.01.jpg.jpg

 

2016

Poika seisoo vadelmapensaiden välissä ja syö. Syö ja höpöttää. Lapsen ympärillä kolmsataatuhatta lehteä liikkuu ja havisee tuulessa.

Lapsen veli on tallilla hihkumassa. Maailma syöksyy sokeana eteenpäin ympäri aurinkonsa. Poika syö ja on.

On kesä.

IMG_4082

 

Mainokset

Uutisia pellolta

”Mä en tuu enää Geneveen”, julisti lapsi nilkkojaan myöten pellossa. Lokakuinen sade ripsui trikoopipoon, mutta hän ei halunnut huppua. Käsillä oli jonkinlainen juurtumishetki, eikä huppu naurettavuudessaan sopinut juhlaliseen tilanteeseen. Lapsi istutti haravarvarrella puita perunapeltoon ja ilmoitti jäävänsä Suomeen.

Asia oli tosiaan hänen puolestaan ilmoitusluontoinen. Ei huppua, ei enää Geneveen. Täytyisihän hänen nähdä, miten juuri lehdistä istutetut vaahterat lähtisivät keväällä puskemaan perunoiden joukosta. Sitä huppu silmillä näe. Ja muutenkin. Uusikaupunki oli nyt koti.

Ihan on pakko nyt myöntää, että hieman liikutuin. Hetki oli suuri ja tärkeä minulle. Tyyppi rakastaa samaa maata kuin minäkin!

Lapsonen valitsi hetken ajan Suomen ja suomen. Uudenkaupunginkin, kaikista maailman paikoista.

Tyyppi ei tiennyt, miten viime vuonna kaihosin hänelle koko sydämestäni juuri tätä: kuraista suomalaista pikkukaupunkilapsuutta. Että en itsekään koskaan halunnut hänelle niin työntäyteisiä eskaripäiviä kuin hänellä nyt on. En halunnut hänelle 5-vuotiaana enkun lukuläksyjä enkä musiikin teoriaa. Halusin kuraa. Enemmän kuraa. Sitä samaa tuntui haluavan nyt hänkin ja hän puolusti asiaansa haravalla.

Viikkoa myöhemmin lapsi asuu taas tyytyväisenä siisteissä jalkineissa geneveläistä arkeaan meidän muiden kanssa. Kyllähän tämäkin häneltä sujuu ja on hän täälläkin onnellinen. Konkreettisesti hänen kotinsa on tietysti siellä, missä me: isä, äiti ja veli.

Mutta kyllä ekspattilapsi varmaan aistii senkin, mitkä paikat ovat omille vanhemmille oikeasti rakkaita ja missä he ovat todella kotonaan. Siellä on hänenkin hyvä.

Toivon, että jos rakastaa pohjoista maata nilkkojaan myöten mudassa lokakuun sateessa ilman huppua, rakastaa sitä aina. Se pelto kulkee nyt poikani mukana ekspattilasten koreilla kesteillä, kunnes hän pääsee taas sinne itse sateeseen seisomaan.

20151019_15180420151024_113916 (2)
20151022_121135 (2)20151024_120446 (2)

Jouluna sitten, pelto, me tullaan taas, ja me uhotaan.IMG_3187 (3)

Ps. Barcelonassa kasvaa ilmeisesti sydämeltään myös oikein sinivalkoinen sisaruskaksikko! Löytyykö näitä suomalaisia Suomessa koskaan asumattomia muualtakin päin maailmaa?

Kaupunginsovittelija

IMG_2060_(2)

Pienen pääni sisällä päivän mittaan käytävistä moninaisista keskusteluista ja väittelyistä tämä on varmasti yksi turhimmista. Kuitenkin sama venynyt ja rahiseva nauha lähtee pyörimään joka kerta kun palaan Uuteenkaupunkiin.

Paneelikeskustelun aihe on ”Muutettaisiinko takaisin Ukiin?”, ja siinä on yksi osallistuja.

Meikäläinen.

 IMG_2021_(2)

Keskustelua ei olla koskaan käyty tosielämässä, siis miehen kanssa. Tiedän kyllä miten se keskustelu menisi.

”Muutettaisko Ukiin?”
”Juu. Heti kun sinne perustetaan meikäläisten edustusto.”
”Voitashan me hankkia jotain muita töitä.”
”No niin, hienoa. Katsele rauhassa ja kerro heti kun löytyy!”

IMG_1185

IMG_2048_(2)

Hmpph.

No ehkä se duunijuttu voisi olla pieni ongelma.

Mä voisin tietty riemusta kiljuen vihdoin hakea töitä omalla kielelläni, mutta entä mies?

Hänelle pitäisi löytää paikallinen työ, jossa ei tarvita suomen kielen taitoa. Jossa voi käyttää kertynyttä kokemusta diplomaattisten edustustojen perustamisesta, tehostamisesta ja johtamisesta.

Ukilaiset auttakaa ny naista mäessä!

Onhan täälläkin oltava käyttöä diplomatian erityisosaamiselle?

IMG_2007_(2)

Työkkärin sivuilla on hieman hiljaista tällä sektorilla. Täytyy ottaa apuun Ukari eli Uudenkaupungin Sanomat.

Tekstaripalstaa lukiessani saan vihdoin ilmestyksen hyvien idisten jumalalta.

Tännehän tarvitaan ilmiselvästi  kaupunginsovittelija!

IMG_2014

Kukapa muu kohentaisi asukkaiden elämänlaatua yhtä huikeasti kuin tekstaripalsta kädessään tehtävästä toiseen kiitävä kokopäiväinen sovittelija?

Kun Lokiksella joku tamppaa mattoja iltakymmeneltä, kuka selvittää?

Kun Saarnistossa kissa kuopii kukkaset, kuka selvittää?

Kun Sorvakossa hirvi sekoilee urheilukentällä, kuka selvittää?

IMG_2005

Kaupunginsovittelija!

IMG_2043

Mun mies!

Kansainvälisten konfliktien ja ihmisoikeusloukkausten selvittely kansainvälisissä komiteoissa ja neuvostoissa ei toki täysin valmista tekstaripalsta-kaliiberin selkkausten ratkaisemiseen, mutta miehellä on muutakin kokemusta.

Mun kanssani eläminen.

Perhe-elämä.

IMG_1995

IMG_1361 valkovuokot

Miehen vieraskielisyys – olisiko sillä sitten loppujen lopuksi niin väliä?

Hän osaa erinomaista taaperosuomea konfliktinhallintaan:

Ei saa!
Lopeta!
Ei ole sinun!
Iso hali!

Hänellä on suuret, lempeät silmät. Pitkät, tuuheat ripset, joista eräs naispuolinen suurlähetiläs kerran vuonna 2001 huudahti ”Voi mitä haaskausta!” (Mies miettii edelleen mitä tuo tarkoitti.)

Hän tykkää istuttaa kukkia. Hän osaa halutessaan käyttää ostoskärryjä hienostuneesti. Hän voisi ihan hyvin ruveta sekoilemaan urheilukentällä jos sellainen olisi lähistöllä.IMG_2028

Täten ehdotan kaupunginsovittelijan virkaa perustettavaksi Uuteenkaupunkiin pikimmiten.

Ehdotan virkaan mun miestä.

Ja rupean välittömästi etsimään meille uutta kotia. Sorvakosta tiätty!

IMG_2058

Menoliput

Jouluvalosarjoista toimii vielä yksi. Kahden muun kohtaloksi kävi lapsi. Onneksi ei toisin päin!

Ehkä sinänsä huono idis sarjoittaa joulu kotiin joulukuun alussa. En vain keksinyt miten muutenkaan harmaan ja sateisen ”talven” saisi kulumaan. No joka tapauksessa – hauskaa oli vaikka kuusi pimenikin!

Täällä on pikkuisen erikoinen tilanne päällä. Meillä on jouluksi lentoliput Suomeen mutta ei paluulippuja. Mies hankki univelkapöllyissän nimittäin paluulennot 27.1. eli kuukauden liian myöhään. Pitkäksi olisi käynyt työmatka Suomesta Geneveen joten peruutti paluuliput.

Jihuu!

IMG_8152 (2)

Haaveilen nyt salaa että rahaa ei yhtäkkiä enää riitäkään paluulentoon. Enää koskaan. Jäädään meiän porukoiden leikkimökkiin asumaan. Ai niin se myytiin. No kai se vielä jossain on?

DSC_0229

Laitan meidän kolmikieliset tenavat samaan päiväkotiin jota itse kävin. Vien ne paikallisen jäähallin katsomoon kiipeilemään jotta oppivat syömään lätkäkarkkeja. Kai niitä vielä tehdään? Koulun vapaalipuilla voivat juosta koriskatsomon alla hippaa kun kotijoukkue donkkaa niin että lattia vinkuu ja hiki lentää vierasjoukkueen valmentajan rilleihin ja viiksiin. Ihan oikein sille!

DSC_0035 (2)

Sohvalla hyppelijät lähetetään pitkälle hiihtolenkille eväinään rusinoita ja mehua.

Ei pitäisi tehdä tiukkaa koska käyvät kuitenkin hiihtokoulussa ja hiihtävät sieltä  yksin kotiin.

Juu!

DSC_0122 (2)

Itse asiassa voivat hiihtää joka paikkaan. Kouluun ja kaverille ja harrastuksiin. Jos on vähän hiekoitettu niin ojassa vaikka. Ja kesällähän on pyörät.

Helkamat. Kai niitä tehdään vielä?

13-vuotiaina sitten reippaina lusimaan yläastetta sinne betonilaatikkoon. Ihailemaan äitinsä sanataidetta hissanluokan seinässä.

Perjantai-iltaisin kaupungille.

DSC_0181 (2)

Hei, hei! Mistä tää riivatun unelman saa pysähtymään?

Tai voitaisko edes vähän kelata taaksepäin? Siihen kun ne menevät yläasteelle. Otan ne kotikouluun! Just ennen kuin lukevat sen seinäkirjoituksen.

DSC_0164 (2)

Jollei ne paluulipun rahat sitten just silloin löydykin toisen takin taskusta!